Jane Austen: Emma

Alkuperäinen teos: Emma (1816)
WSOY, 1996, kovakantinen, sivumäärä 462


Tämä tapahtuma lupasi hänen ystävälleen kaikkea mahdollista onnea. Herra Weston oli luonteeltaan nuhteeton mies, melko varakas, sopivan ikäinen ja käytökseltään miellyttävä, ja miten altista ystävyyttä tuntien hän aina oli toivonut ja koettanut edistää tätä liittoa, niin surullista hommaa kuin se hänelle itselleen olikin. Neiti Taylorin poissaolo tulisi tuntumaan päivän jokaisena hetkenä.
(s. 6)

Jane Austenin tuotannosta Ylpeys ja ennakkoluulo oli entuudestaan minulle kaikista tutuin teos. Sen olen lukenut, mutta Austenin muut kirjat tiedän vain nimeltä. Emma on odottanut jo kauan kirjahyllyssäni, että ehtisin lukea sen joskus. Innostuin alkuvuodesta 1800-luvun kirjat -lukuhaasteesta. En ollut lukenut vielä yhtäkään haasteeseen sopivaa kirjaa, joten Emma sai kunnian olla ensimmäinen kyseistä haastetta varten lukemani kirja.

Emma Woodhouse on nuori, rikas ja hieman hemmoteltu aatelisneito, joka asuu isänsä kanssa Hartfieldin kartanossa. Järjestettyään entisen kotiopettajattarensa neiti Taylorin naimisiin, Emma pitää itseään oivana avioliittojen järjestäjänä ja hänen huvikseen tulee muiden ihmisten saattaminen yhteen. Emma itse on päättänyt olla menemättä koskaan naimisiin, jotta hän voisi hoitaa isäänsä. Ystävystyttyään itseään alempisäätyisen Harriet Smithin kanssa Emma päättää koulia Harrietista kelpo naisen ja järjestää hänet hyviin naimisiin. Sulhasehdokkaaksi sopisi herra Elton, mutta Emman ärsytykseksi samaan aikaan Harrietia kosiskelee eräs maanviljelijä. Ei-toivotusta kosijasta päästään pian eroon, mutta niinpä vain toivottu kosija aiheuttaa pettymyksen.

Emman punoessa avioliittojuoniaan herra ja rouva Weston odottavat miehen poikaa käymään. Frank Churchillistä on kuullut varmasti koko seutu, joten nuorukaisen tuloa odotetaan innokkaasti. Kaikki merkit näyttäisivät viittaavan siihen, että Frankille ja Emmalle olisi suunniteltu yhteistä tulevaisuutta. Aluksi Emma suhtautuu ajatukseen myönteisesti, mutta lopulta hän päätyy järjestelemään jälleen avioliittoa Harrietille. Frank Churchillin kanssa samoihin aikoihin seudulle palaa neiti Jane Fairfax, jota Emma ei voi sietää silmissään. Avioliittojuonet menevät pahasti solmuun, mutta lopussa hääkellot soivat useammalle parille.

Päähenkilö Emma ei ole yhtä täydellinen hahmo, kuin mitä muistan Ylpeyden ja ennakkoluulon Elizabeth Bennetin olevan. Melkeinpä päinvastoin, Emmalla on paljon virheitä, jotka tekevät hänestä inhimillisemmän ja sitä kautta lukijalle helpomman samaistumiskohteen. Toisaalta taas Emman luonne on sellainen, että joko lukija pitää hahmosta tai sitten ei. Hemmoteltu ja itsestään liikoja kuvitteleva Emma ei helposti myönnä virheitään ja katsoo samalla nenänvarttaan pitkin itseään alempiarvoisia. Kirjan aikana hahmossa tapahtuu kuitenkin henkistä kypsymistä ja kasvua, jonka ansiosta hän ei ole täysin ärsyttävä hahmo. Kirjan edetessä Emma oppii virheistään, mikä myös saa hahmon näyttämään inhimillisemmältä.

Kirjassa riittää paljon mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Emman luulosairas isä herra Woodhouse ei juuri kotoaan poistu, kuin ihmeenkaupalla hänet saadaan välillä houkuteltua kyläilemään tuttavien luona. Alati kaikesta mahdollisesta kiitollisella neiti Batesilla on selvästi puheripuli, hän vain puhuu ja puhuu taukoamatta. Emman vauvasta asti tuntenut herra Knightley edustaa hahmogalleriassa täydellistä herrasmiestä, joka ei myöskään pelkää huomauttaa Emmalle tämän ajattelemattomuuksista. Herra Knightleyn vastakohta käytöstavoiltaan on hänen jurottava veljensä John, joka on muuten naimisissa Emman Isabella-sisaren kanssa. Jane Fairfax jäi muista hahmoista poiketen etäiseksi, toisaalta hahmo kuvataan jatkuvasti sillä tavalla, että hänestä paljastettiin vain tietyt piirteet. Se on pakko todeta, että hahmot sietävät toisiaan ja toistensa virheitä kerrassaan ihailtavalla tavalla.

Lukemisen aikana ajatukset pyörivät perienglantilaisessa pikku kylän tunnelmassa, jossa suunnilleen kaikki tuntevat toisensa. Koska teoksen hahmot ovat yhteiskunnan ylemmiltä tahoilta, mahtui teokseen paljon kartanoita, kauniita puutarhoja ja huvituksia, kuten retkiä, tanssiaisia tai kyläilyjä tuttavien luona. Samalla luokkaerot tulivat selvästi esille. Muut hahmot voivat ajella tyytyväisinä vaunuissaan, mutta neiti Bates ja Jane Fairfax pääsevät ystävällisyydenosoituksena vaunukyytiin, heillä kun ei ole omasta takaa vaunuja ja äitinsä kanssa asuva neiti Bates on köyhä. Emma otti Harrietin suojelukseensa ja koska Harrietia ihaillut maanviljelijä oli Emmaa paljon alempana, piti Emma häntä myös Harrietille liian alhaisena. Emman ystävänä Harrietin asema tietysti nousisi.

Kirjassa käytetty kieli on ihanan vanhahtavaa tyyliä, jonka ansiosta lukemisen aikana oli helppo uppoutua kuvittelemaan aikakauden maailmaa. Korulauseet, kaunistelevat ilmaukset ja hieman kiertelevä ja kaarteleva tapa puhua asioista tuntui viehättävältä, vaikkakin paikoitellen myös pitkästyttävältä.

Emma ei lukukokemuksena täysin Ylpeyden ja ennakkoluulon tasolle yllä, sillä minulle Ylpeys ja ennakkoluulo on se jokin, mihin Jane Austenin yhdistän. Kuitenkin tässä oli paljon hyvää. Emman avioliittojuonien seuraaminen oli viihdyttävää, eikä kirja sortunut edes ennalta-arvattavuuteen. Tai ainakaan itse en olisi osannut arvata jo puolivälissä asti kirjaa, että ketkä lopulta saavat toisensa.

Emmasta tuli muistaakseni viime vuoden puolella tai tämän vuoden alussa BBC:n tekemä tv-sarja, jonka Yle näytti. Yle Areenasta voi katsoa kaikki neljä jaksoa, jotka poistuvat joulukuun alussa. Vielä on siis aikaa nähdä tämä sarja. Sarjan sivut Areenassa.