Italo Calvino: Ritari, joka ei ollut olemassa

Alkuperäinen teos: Il cavaliere inesistente (1959)
Tammi, 2004, pehmeäkantinen, 127 sivua
suomentanut Pentti Saarikoski



Ritari ei tehnyt liikettäkään; hänen oikea rautahansikkaan peittämä kätensä puristui entistä tiukemmin satulan nuppiin, mutta vasen käsi, joka piteli kilpeä, näytti kuin vavahtavan.
      – Minä puhuttelen teitä, paladiini, mitä! – tiukkasi Kaarle Suuri. – Miten te uskallatte olla näyttämättä kasvojanne kuninkaallenne?
      Ääni kuului selvänä poskisuojusten takaa. – Koska minä en ole olemassa, sire.
(s. 8)

Yksi lukuhaaste on ohitse, mutta vielä on kaksi jäljellä. Luin kesäkuussa Italo Calvinon teoksen Halkaistu varakreivi osana Italia-lukuhaastetta. Kirja teki vaikutuksen humoristisen satiirisella otteellaan ja ajattelin, että voisin tutustua enemmänkin Calvinon teoksiin. Näin Italia-haasteen merkeissä päädyin tällä kertaa tähän kirjaan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kaarle Suuren aikaan ja sotaan, jota käytiin frankkien valtakunnan laajentamisen vuoksi. Agiluf Guildivernes on maineikas ja hyvä esimerkki asialleen omistautuneesta ritarista. Hänelläkin on heikko kohtansa, oikeasti häntä ei ole olemassa! Valkoisen haarniskan sisällä on pelkkää tyhjää. Kaarle Suuri määrää Agilufille aseenkantajaksi Gurdulun, miehen, joka on olemassa, mutta joka ei itse tiedä sitä. Hän kuvittelee olevansa milloin mitäkin. Rembalt -niminen nuorukainen liittyy taisteluihin, koska haluaa kostaa isänsä kuoleman. Eräässä taistelussa hänet pelastaa naispuolinen ritari Bradamante, johon hän ihastuu. Bradamante on kuitenkin jo ehtinyt menettää sydämensä Agilufille. Torrismond liittyy mukaan tarinaan horjuttamaan Agilufin puhtoista mainetta. Tarinan kertojana on nunna Teodora.

Juoni ei ole laisinkaan monimutkainen, ensin esitellään kaikki henkilöt ja tutustutaan sotimiseen. Lukijalle selviää myös, mikä yhdistää keskeisiä hahmoja. Vasta kirjan loppupuolella alkaa tapahtua, kun Torrismond esittää väitteensä siitä, ettei Agilufilla olisikaan ritarin oikeutta. Agiluf haluaa puolustaa mainettaan ja lähtee etsimään erästä naista, jonka avulla hän voi todistaa oikeutensa ritarin arvoon. Samaan aikaan Torrismond etsii pyhän Graalin veljeskuntaa todistaakseen syntyperänsä.

Lopun seikkailu jää lyhyeksi, mutta on sitäkin kutkuttavampaa luettavaa. Vertaiskuvilla piikitellään keskiajan yhteiskunnan tärkeimpien vaikuttajien, kuninkaan ja kirkon kustannuksella. Kirja on kirjoitettu toisen maailmansodan jälkeen, joten vertaiskuvat voisivat viitata myös sen aikaiseen yhteiskuntaan. Hahmot ovat kaikessa karikatyyrimaisuudessaan loistavia. Calvinon satiirinen ote lipsuu loppuratkaisussa jopa saippuaoopperan puolelle, mutta se ei menoa haittaa.