Poika tajuaa nopeasti, että Saaren vangit ovat kasvaneet kiinni toisiinsa, että he ovat kuin iso armoton petoeläin.
Se on eläin, jolla on jakautunut ruumis mutta vain yksi pää, ja sen pään katse on läpitunkeva. Se aistii erilaisuuden, se tuijottaa ja tuomitsee, vihaa ja hyökkää. Aikuisten sysättyä sen epäkelpona omaan erilliseen karsinaansa se janoaa hyvityksekseen uhreja. Koko ajan uusia uhreja, joita nöyryyttää ja halveksia niin kuin aikuiset ovat nöyryyttäneet ja halveksineet sitä.
(s. 79)
Olen nähnyt kirjan pohjalta tehdyn samannimisen elokuvan, mutta siitä on jo sen verran aikaa, ettei juoni ollut kunnolla muistissa. Etsin lukemista vielä jäljellä oleviin lukuhaasteisiin, jolloin vastaan tuli teoksen nimi ja päädyin lainaamaan kirjan. Osallistun Tummien perhosten kodilla Lukuiloa Perhoslaaksossa -haasteeseen.
Juhani Johansson tulee repaleisesta perheestä. Lapsuutta varjosti isän juominen ja äidin sairaus, joiden takia vanhemmat eivät kyenneet huolehtimaan lapsistaan. Juhani ja hänen pikkuveljensä Sauli huostaanotettiin, kun naapuri oli tehnyt ilmiannon. Kirjan alussa aikuinen Juhani on saamassa ylennyksen suuren rakennusyrityksen varatoimitusjohtajaksi. Se on iso saavutus lapsuutensa sijaiskodeissa kiertäneelle miehelle. Juhanin pomo on selvittänyt miehen taustoja, jolloin esiin nousi menneisyydessä tapahtunut kuolemantapaus. Pomon kysellessä tapahtuneesta kaikki muistot Saaresta palaavat jälleen mieleen.
Saaressa poikakodin johtaja Olavi Harjula yritti kasvattaa menetettyinä tapauksina pidetyistä pojista kunnollisia miehiä, jotka sopeutuisivat takaisin normaaliin yhteiskuntaan. Harjulan kasvatusmetodit perustuivat ruumiilliseen työhön, kovaan kuriin, selkäsaunaan ja sivistyksen tuntemiseen. Taustalle jäivät johtajan vaimo ja viisi tytärtä, jotka näyttäytyivät muusta maailmasta eristyksissä eläville pojille lähes taianomaisina olentoina. Saaressa Juhani haki paikkaansa poikien välisessä hierarkiassa, murehti vanhempiaan, jotka eivät isän sanoista huolimatta tulleet hakemaan lasteen takaisin kotiin ja sai lopulta sisältöä elämäänsä johtajan silkkiperhoshankkeesta.
Kirjasta välittyi Olavi Harjulan auttamishalu. Hän halusi tosissaan auttaa poikia, vaikka kasvatusmetodit olivatkin kyseenalaisia. Tämä taisi olla ainoa positiivinen asia kirjassa. Muuten tarina on masentavan synkkä, minkä takia lukeminen ei ollut kovin houkuttelevaa. Mielestäni kasvutarinat ovat mielenkiintoisia ja on kiehtovaa lukea siitä, kuinka lapsuuden kokemukset vaikuttavat aikuisuuteen. Jos kirja on muuten pelkkää synkkyyttä ja asiat menevät jatkuvasti huonosti, niin en yksinkertaisesti jaksa lukea sellaista. Saaressa vietetyn ajan voisi kai laskea positiivisemmaksi ajaksi Juhanin elämässä, mutta ei se silti tuo muutosta kirjan yleiseen masentavuuteen.
Kirjan loppu oli yllättävä. Annan siitä pisteet kirjailijalle. Muuten tutustumiseni Landerin tuotantoon taisi jäädä tähän.
Oli kirjassa rakkautta ja päähenkilön orastavaa ihastumista. Luonto oli kaunis ja perhosten kasvatus oli mielenkiintoista. Tämä on hieno kirja ja kiva kun osallistut Lukuiloa Perhoslaaksossa lukuhaasteeseen.
VastaaPoistaSue Monk Kiddin Mehiläisten salaisuudet voisi olla sinulle sopiva kirja lukuhaasteeseen.
Olen lukenut viime aikoina viihdekirjallisuutta aika paljon, joten ehkä sen takia Tummien perhosten kodin positiivinen puoli jäi minulta huomaamatta. Tämä on kaukana siitä yltiösiirapista, jota on nyt tullut luettua.
PoistaKiitos kirjavinkistä! Laitan nimen ylös muistiin ja katson, josko löytäisin kirjan kirjastosta.
hieno kommentti
PoistaKiva, että näitä vanhempiakin bloggauksia vielä luetaan. :)
Poista