Joanne Harris: Karamellikengät

Alkuperäinen teos: The Lollipop Shoes (2007)
Otava, 2008, kovakantinen, 512 sivua
suomentanut Satu Leveelahti


Puoti oli hautajaisten takia kiinni. Nainen jatkaisi saman tien matkaa. Minä kuitenkin halusin, että hän jäisi, ja tein sellaista, mitä en olisi saanut tehdä, sellaista, mitä en ole pitkään aikaan tehnyt ja minkä äiti luulee, että olen unohtanut. Ristin sormeni naisen selän takana ja piirsin ilmaan pienen merkin.
      Tuulenvire, joka tuoksuu vaniljalta, muskottimaidolta, tummaksi paahdetuilta kaakaopavuilta hiilloksella.
      Ei se taikuutta ole. Ei varsinaisesti. Pelkkä temppu, ihan vaan leikkiä. Oikeaa taikuutta ei ole olemassa - mutta silti se tehoaa. Aina joskus se tehoaa.
(s. 28)

Luin joulun aikaan Pienen suklaapuodin iki-ihanan jatko-osan, Karamellikengät. Tutustuin alun perin kirjailija Joanne Harrisin tuotantoon nimenomaan Karamellikengät lukemalla. Vasta sen jälkeen luin Pienen suklaapuodin ja kirjailijan muita teoksia. Olin jo ehtinyt unohtaa, että kirjan tapahtumat sijoittuvat jouluun, joten lukemisen ja kirjan tapahtumisen samanaikainen ajoitus tuli hauskana yllätyksenä.

Vianne ja Anouk jättivät Lansquenetin taakseen ja vuosien kiertelyn jälkeen asettuivat Pariisiin Montmartelle. Matkustelun aikana heidän entiset nimensä ovat jääneet matkan varrelle. Montmartella suklaapuotia pitää leskirouva Yanne Charbonneau tyttäriensä kanssa. Anoukista on tullut Annie. Perheeseen on syntynyt toinen tytär, pian nelivuotias Rosette, joka eroaa muista lapsista pienen kokonsa ja puhumattomuutensa takia. Uusi suklaapuoti on vain varjo Lansquenetin aikaisesta Suklaataivaasta, sillä Yanne on luopunut suklaan valmistamisesta itse ja samalla taikuudesta.

Eräänä päivänä Zozie de l’Alba astuu Charbonneaun perheen rauhaisaan elämään. Yannen ja Annien tavoin Zozie on vaihtanut nimeään, tosin useammin kuin he. Nainen on kaunis ja täysin häikäilemätön. Ei mene kauaakaan, kun hän on kiemurrellut tiensä Annien hyväksi ystäväksi, jolle tyttö paljastaa salaisuuksia perheen elämästä. Zozielle ei riitä vain Annie vaan hän hurmaa koko Yannen ystäväpiirin ja hivuttautuu vaivihkaa osaksi perheen elämää ja suklaapuodin arkea. Zozie vaikuttaa olevan oikea aarre, mutta auttaako hän Yannea vain auttamisen ilosta?

Yleensä samaan tarinaan ei mahdu useampaa voimakastahtoista naista, mutta Karamellikengissä heitä on jopa kolme. Lansquenetin aikainen Vianne on muuttunut Yanneksi, jota voisi kuvailla Viannen vastakohdaksi. Yanne on tavallisen näköinen ja luonteeltaan varovainen. Siitä huolimatta taustalla piilee yhä Viannen periksi antamattomuus, joka nousee esiin kaiken Yannelle tärkeän ollessa uhattuna. Yannen vanhempi tytär Annie on kasvanut koululaiseksi, jolla on omat murheensa. Hän on jättämässä lapsuuden taakseen ja elää vaikeaa aikaa, jolloin äidille ei viitsi enää kertoa kaikkea, mutta pitäisi olla joku, jolle uskoutua. Yanne kuvittelee Annien unohtaneen heidän aiemmat tekonsa, mutta tyttö muistaa yhä taikakeinot.

Äidiltä ja tyttäreltä huomion varastaa Zozie, joka on ehdottomasti yksi tarinan kantavista voimista. Zozie toi Pienen suklaapuodin kirkkoherran mieleen. Ovathan he täysin erilaisia, mutta Lansquenetissa Vianne tiesi, kuka hänen vihollisensa on. Pariisissa Zozie onnistui ja pääsi keplotteluissaan hyvin pitkälle ennen kuin Yannen epäilykset heräsivät. Maisemat ovat vaihtuneet, joten kirjassa ei esiinny Lansquenetin aikaisia tuttuja. Pariisissa Yanne ja Annie saavat uusia ystäviä, joista osa ehkä jollain tavalla muistuttaa vanhoja tuttuja. Asiakkailla on omat pulmansa, joihin he saavat apua suklaapuodin herttaisilta myyjiltä.

Tapahtumia tarkastellaan useamman kertojan silmin. Kertojina ovat Yanne, Annie ja Zozie. Viimeksi mainitun luvuissa tutustutaan hänen historiaansa siitä, kuinka kaikki alkoi, kuinka Zoziesta tuli sellainen kuin hän on kirjan tapahtumien aikaan. Tietysti Zozien kohdissa paljastuu myös pala palalta hänen suunnitelmansa suklaapuodin suhteen. Annien luvut keskittyvät kasvutarinaan, kuinka kasvetaan lapsuudesta kohti nuoruutta. Valitettavasti Yanne itse tuntui välillä jäävän Zozien ja Annien jalkoihin ja hieman unohduksiin. Pääasiassa tärkeimpien hahmojen ajatuksiin pääsi kuitenkin hyvin sisälle.

Jos Pienessä suklaapuodissa oli magiaa, Karamellikengissä sitä on entistä enemmän mukana. Erityisesti Zozie suorastaan hehkuu magiaa. Kirjan juoni on vetävämpi kuin edeltäjänsä. Voisi sanoa, että tässä on jännityskirjallisuuteen kuuluvia elementtejä mukana. Jotain tuttuakin on säilynyt, sillä edeltäjänsä tapaan Karamellikengät on varsinainen ylistys suklaalle, kaakaolle ja makunautinnoille. Eikä Harrisin hienosti kuvaileva kirjoitustyyli ole kadonnut mihinkään, vaan kuvailu on jopa koskettavampaa tässä kirjassa.