Louis de Bernières: Kapteeni Corellin mandoliini

Alkuperäinen teos: Captain Corelli's Mandolin (1994)
Otava, 1999, kovakantinen, 476 sivua
suomentanut Kersti Juva


Se oli marssi, ylpeän naisen marssi joka kävi sotaa kovin sanoin ja ystävällisin teoin. Kapteeni kuuli kolme yksinkertaista sointua ja marssimelodian, joka piti sisällään suuren kauneuden. Hän kuuli kuinka melodia kohosi ja paisui, särkyi kirkkaan tremolon ryöpyksi, joka oli kirkkaampi kuin rastaiden laulu, selkeämpi kuin taivas. Hän käsitti ärtymystä tuntien, että sävellys vaatisi kaksi instrumenttia.
(s. 263)

Kapteeni Corellin mandoliini on kuulunut lukulistalleni jo pitkään. Lopultakin lainasin teoksen kirjastosta tämän kuukauden alussa. Meni joitakin kymmeniä sivuja ennen kuin pääsin kunnolla sisään kirjan maailmaan, mutta sen jälkeen tarina vei mukanaan, ja takakansi tuli vastaan jopa liian nopeasti. Kirjan pohjalta on tehty elokuva, jossa päähenkilöitä esittävät Penélope Cruz ja Nicolas Cage. Olen aika varma, etten ole nähnyt elokuvaa, vaikka se kuulostaakin tutulta. Kirjan lukeminen herätti kuitenkin kiinnostuksen elokuvan katsomiseen ja varasinkin sen jo kirjastosta.

Toinen maailmansota tuo nuoren Italian armeijan kapteenin Antonio Corellin idylliselle Kefallonián saarelle Kreikkaan. Kapteeni majoitetaan kylän lääkärin, tohtori Jánnisin, kotiin, jossa hän tapaa tohtorin kauniin tyttären Pelagían. Nauravainen, hassutteleva ja musiikin kautta elävä kapteeni rakastuu tohtorin tyttäreen. Pelagíalla on kuitenkin jo sulhanen, Mándras, joka osallistuu sotaan taistelemalla vastarintaliikkeessä kaukana kotoa. Vähitellen Corelli onnistuu hurmaamaan ja sulattamaan Pelagían sydämen. Sodan kääntyessä loppua kohden tilanne saarella muuttuu sekasortoiseksi, eikä rakastavaisilla ole enää paljoa yhteistä aikaa jäljellä.

Kirjassa esitellään heti alusta alkaen useita henkilöitä, jotka kulkevat tarinan mukana kuka minnekin asti. Tutuksi tulevat niin kyläläiset Kefalloniássa, italialaiset sotilaat kuin Mándrasin kokemukset vastarintaliikkeessä. Kerronta poukkoilee siis välillä minne sattuu, mutta en kokenut sen häiritsevän lukemista. Olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka aidonoloisia ja huolellisesti suunniteltuja hahmoja tarinassa esiintyi. Pidin Pelagían periksi antamattomasta ja pippurisesta luonteesta, samoin Corellin elämänilosta ja tietynlaisesta huolettomuudesta. Heidän lisäkseen Pelagían isä, tohtori Jánnis, oli mieleenpainuva hahmo historian kirjoitusprojekteineen. Sivuhahmoista eniten esiin nousi italialainen sotilas Carlo Guercio.

Kirjan tarina on koskettava kuvaus rakkaudesta, mutta myös sitkeydestä ja selviämisestä. Ylipäätänsä kirja on vakuuttava kuvaus elämästä. Saaren asukkailla ei totisesti ollut helppoa. Ensin tulivat italialaiset miehittäjät, heidän jälkeensä saksalaiset. Miehittäjien lisäksi kansaa koitteli sisällissota, eikä luonnonmullistuksiltakaan vältytty, sillä sodan jälkeen alueella aiheutti tuhoa maanjäristys. Vuosien vierähtäessä turistit löytävät kauniin saaren matkakohteekseen. Koettelemuksista huolimatta tarinaan mahtuu valoisampia jaksoja, huumoria ja onnellisia aikoja.

Nautin kirjassa käytetystä kielestä. Luvuilla on pelkkien numeroiden lisäksi nimet, joista suosikkini oli luvun 37 nimi, Episodi joka vahvistaa Pelagian uskoa siihen etteivät miehet tiedä mikä ero on urheudella ja arvostelukyvyn puutteella. Teksti soljuu sujuvasti eteenpäin ja on helppoa lukea. Erityisesti pidin kuvailusta. Kirja voisi käydä Kefallonián matkailumainoksesta maisemien kuvauksen perusteella. Maisemat, luonto ja saari kuuluvat oleellisesti tarinaan, mikä välittyy myös lukijalle. Kapteeni Corellin mandoliini on ehdottomasti mieleenpainuva kirja. Olen iloinen, että viimeinkin sain aikaiseksi lukea tämän.