Johanne Hildebrandt: Freija

Alkuteos: Freja – Sagan om Valhalla (2002)
Valhallan tarinoita 1, Schildts, 2004, kovakantinen, 394 sivua
suomentanut Saara Villa



Heidät oli nähty.
Freija veti syvään henkeä. He olivat kolme valittua, Jumalattaren suojeluksessa. Mitkään pahat voimat eivät kyenneet heitä nujertamaan. Hän katsoi Gullveigia, joka taivalsi minkään hätkäyttämättä eteenpäin käärmesauvoineen, ja keräsi itseensä vanhuksen tyyneyttä.
Ei ollut mitään pelättävää.
(s. 64-65)

Johanne Hildebrandtin Valhalla -trilogia on minulle jo entuudestaan tuttu kirjasarja, jonka olen lukenut ennen kirjablogin perustamista. Kaksi jälkimmäistä osaa, Idun ja Saaga, löytyvät omasta kirjahyllystäni, mutta tätä ensimmäistä osaa en ole etsinnöistä huolimatta löytänyt kirjakaupoista tai antikvariaateista. Ajattelin että voisin pitkästä aikaa lukea taas sarjan ja onneksi kirjasto ei petä eli sieltähän Freija lähti mukaani.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pronssikaudelle noin 700-luvulle ennen ajanlaskun alkua. Freija on nuori papitar, jonka hänen äitinsä Vanaheimin kuningatar Åse on antanut sisarensa Gullveigin huostaan jo lapsena. Freija on hyvin lahjakas, vaikka hänen kykynsä eivät ole vielä kasvaneet täyteen voimaansa. Hän näkee enneunia ja hänestä voisi tulla saaren mahtavin papitar, jos hän oppii käyttämään kykyjään oikein. Kuunjumalattaren valittuna Freija on ainutlaatuisessa asemassa, sillä valituksi tulee vain yksi papitar kerrallaan. Enneunet viestittävät Vanaheimin tuhoa ja pahaenteisen viestin saapuessa Åse kutsuu vaanien heimot luokseen kootakseen sotajoukon puolustamaan maitaan.

Muukalaisheimo on asettunut Hallundaan ja samalla he ovat surmanneet paikallisia. Ylipapitar Gullveig lähtee neuvottelemaan rauhasta Freija mukanaan. Perillä Idunvallissa naiset hämmästyvät, sillä muukalaisia johtaa Odin -niminen mies, kun taas vaanit ovat jumalattaren suojelema kansa, jota johtaa aina nainen. Muukalaisten tavat herättävät myös närkästystä, Odinin johtama kansa suorastaan halveksii papittaria, eivätkä rauhanneuvottelut pääty hyvin. Odinin poika Tor päätyy vaanien sotasaaliiksi, mutta asioiden mutkistuessa Freija ja Tor joutuvat pakenemaan yhdessä. Pakomatkan aikana kaksikon välit lämpenevät, mutta näyistä huolimatta heistä ei voi tulla mitään. Åse ja Odin estävät sodan vaihtokaupalla, jonka mukaan Freijasta tulee Odinin vaimo.

Kirja kertoo ajasta, jolloin sittemmin skandinaavisen mytologian jumaliksi ja jumalattariksi tulleet henkilöt olivat ihmisiä. Kuvaus pronssikaudesta vaikuttaa uskottavalta, samoin erilaisten tapojen ja uskomusten kuvailu. Luonto oli täynnä henkiä, joita täytyi suovutella, jotta esimerkiksi vilja kasvaisi. Tarinassa on mukana palvontamenoja ja rituaaleja, joilla kunnioitetaan maata ja annetaan sille kasvuvoimaa sekä parannetaan. Taikuudella on oma osansa, papittarilla oli taikuuteen verrattavia kykyjä, kuten enneunien näkeminen ja loitsiminen. Taikuus on myös normaalia arkipäivää, se hyväksytään ja Vanaheimissa käräjille tarvitaan Jumalattaren siunaus eli ylipapitar paikalle edustamaan.

Freija ja ylipäätänsä Valhallan tarinoita -trilogia aikoinaan herätti kiinnostukseni skandinaavista mytologiaa kohtaan. Ensimmäistä kertaa kirjaa lukiessa tunsin nimiltä ainoastaan Freijan, Torin ja Odinin, mutta sarjan lukemisen jälkeen innostuin ottamaan selvää mytologiasta. Pidin kirjasta kovasti ensimmäisen lukukerran jälkeen, eikä mielenkiinto ole yhtään haihtunut. Edelleen Valhallan tarinoita on yksi lempikirjasarjoistani.

Valhallan tarinoita:
Freija (Freja – Sagan om Valhalla)
Idun (Idun – Sagan om Valhalla)
Saaga (Saga från Valhalla)