maanantai 9. toukokuuta 2011

Leila Tuure: Puolan prinsessa


Sunkirja, 2008, kovakantinen, sivumäärä 299

Sigismund Augustin selän varjosta astui esiin kalpea, mutta erinomaisen kaunismuotoinen ja herkkäpiirteinen Katariina. Juhanan katse kohtasi Katariinan tummat silmät. Rakkaus lävisti hänet, hurmasi hänet.
(s. 58)

Tapahtumat sijoittuvat renessanssin aikaan 1500-luvulla. Suomen herttua Juhana Vaasa matkustaa Puolaan kosiomatkalle. Hänen tavoitteenaan on solmia avioliitto prinsessa Katariina Jagellonican kanssa. Asia ei kuitenkaan ole niin selvä ja yksinkertainen kuin Juhana oli ajatellut. Katariinan veli, Puolaa hallitseva Sigismund August, ei aio luovuttaa sisartaan kenelle tahansa. Juhana onnistuu lopulta aikeissaan, nuoripari juhlii häitään ja suuntaa sen jälkeen kohti kaukaista ja kylmää Suomea. Turussa heidän avioliittonsa ensimmäinen vuosi päättyy katastrofiin.

Kirjassa Katariina oli oikea kaunotar, jonka arvon Sigismud August ymmärsi. Naittamalla siskonsa varakkaalle miehelle Sigismund August saattoi turvata paitsi valtionsa varallisuuden myös liittolaisen saannin Venäjän Iivana Julmaa sekä Ruotsin Erik Vaasaa vastaan. Katariina vietti useamman vuoden veljensä hovissa – sinä aikana muun muassa Iivana Julma kosi häntä useampaan kertaan, tuloksetta – ennen kuin hänet naitettiin Juhanalle. Mielestäni Katariinan kohtalo oli hieman surullinen. Hän oli vain kauppatavaraa, jolla veli yritti pelastaa valtakuntaansa. Tällainen tosin oli naisen asema tuohon aikaan. Lisäksi aviomies Juhana oli häntä monta vuotta nuorempi, melkein poika vielä, ja luonteeltaan aikalailla vastakohta pidättyväiselle ja hyvin uskonnolliselle Katariinalle.

Itse Juhana-herttua puolestaan, ainakin tämän kirjan kuvauksen mukaan, oli itsekeskeinen ja piti kovasti sekä naisista että juhlimisesta. Häntä kuvailtiin poikamaisesti kauniin siloposkiseksi. Juhanan luonteessa oli kovasti paranneltavaa. Hänen holtiton käytöksensä suututti hänen lähimpiä neuvonantajiaan, jotka loikkasivat herttuan Turusta tämän Erik-veljen puolelle Ruotsiin. Herttua sortui myös helposti liialliseen tuhlailuun halutessaan esitellä Katariinaa Suomen aatelistolle juhlissa, joita hän järjesti Katariinan mielestä turhan usein. Tässä oli Katariinalla kestämistä.

Vilnan palatsin loisteliaisuus ja Turun linnan mitäänsanomattomuus jäivät hieman taka-alalle kerronnassa, jossa keskityttiin riitaisten veljesten eli Erikin ja Juhanan välisiin suhteisiin. Olisin kaivannut mukaan enemmän kuvailua. Henkilöistä erityisesti Katariina oli mielenkiintoinen, Juhana lähinnä ärsytti kukkoilevan käytöksensä vuoksi. Muitakin henkilöitä vilisi mukana, mutta vaikka heidät mainittiin useampaan kertaan, kuten esimerkiksi puolalaiset hovineidot, niin he jäivät silti taustaksi, päähenkilöt olivat selkeästi ne, joihin keskityttiin. Kirjan tapahtumat olivat vasta alkua Katariinan ja Juhanan tarinassa. Juhanasta tuli lopulta Ruotsin kuningas ja Katariinasta kuningatar, mutta tässä teoksessa ei mennä vielä niin pitkälle.

Mielenkiintoinen lukukokemus, kotimaiselta kirjailijalta historian havinaan sijoittuva kertomus, tätä yhdistelmää en ollutkaan aiemmin kokeillut.

2 kommenttia:

  1. Minulle myös kotimainen kirjallisuus yhdistettynä historialliseen fiktioon (tai faktaan) ei ole niin tuttua. Itse luin vähän aikaan sitten Eva illoisen Aurinkotsaarin ja se oli tosi positiivinen kokemus, vaikka enemmän venäjään sijoittuikin.

    Tällaista kirjaa en ole kirjakaupoissa nähnytkään, vaikka netistä näyttäisi kyllä löytyvän. Pistetään korvan taakse!

    VastaaPoista
  2. Luin Aurinkotsaarin esittelyn blogistasi. Vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että täytyykin katsella, jos se löytyisi vaikka kirjastosta.

    En ollut kuullut edes kirjailijasta ennen kuin sattumalta näin Puolan prinsessan kirjaston hyllyssä ja siitähän se tarttui mukaan.

    VastaaPoista