Sarah Dunant: Venuksen syntymä

Alkuperäinen teos: The Birth of Venus (2003)
Gummerus, 2006, pehmeäkantinen, 416 sivua
suomentanut Riikka Toivanen


Nyökkäsin mykistyneenä, menin pöydän luo, avasin salvan muutamasta rasiasta ja työnsin käteni jauheisiin: paksua mustaa, hurjaa Toscanan krookusten keltaista ja syvää oranssia sekä sadan puun ja kasvin lupaavaa vihreää yhdessä kivenlohkareessa. Tuon värimäärän aiheuttama järkytys oli kuin ensimmäinen auringonsäde pakkasen puremaan kaupunkiin lumisateen jälkeen. Hymy nousi huulilleni, mutta siihen saattoi sekoittua myös kyyneleitä.
(s. 240)

Luin 2014 vuoden alkupuolella Melania G. Mazzuccon kirjan Mestarin tunnustukset, jossa taiteilija Jacomo Robusti muistelee sairasvuoteellaan elämäänsä. Minulle kirja oli liian pitkäveteinen ja meinasin tuskastua sen parissa. Nina Mari suositteli silloin kokeilemaan Sarah Dunantin teosta Venuksen syntymä, joka sekin kertoo maalaamisesta ja historiallisesta Italiasta.

Ylhäisen firenzeläisen perheen tytär Alessandra rakastaa maalaamista ja maalaustaidetta, vaikka hänen tyttönä pitäisikin kohdistaa mielenkiintonsa tytöille sopivampiin asioihin. Hänen isänsä palkkaa lahjakkaan taiteilijan maalaamaan freskoja perheen kappeliin. Taiteilija ja hänen työnsä kiehtovat Alessandraa. Tyttö yrittää lähestyä taiteilijaa, joka pysyttelee etäisenä töidensä parissa. Särön tavalliseen elämään tuovat yllättäen ranskalaiset joukot, jotka saapuvat Firenzeen, sekä kaupunkilaisten monista synneistä saarnaava munkki Savonarola, jonka käskyläiset partioivat kaduilla. Alessandra janoaa vapautta, jota hän ei voi isänsä kodissa saada. Ratkaisuksi muodostuu avioliitto, mutta aviomiehestä paljastuu yllättäviä piirteitä.

Kirjassa kuvataan mielenkiintoisella tavalla nuoren naisen kasvua ja kaupungin ilmapiirin muuttumista. Alessandra kertoo tarinansa lapsuudesta aikuisuuteen. Vuosien aikana hän kokee monia puolia naisen elämästä, kuten varttumisen tytöstä naiseksi ja äidiksi tulon. Mitä tulee muutoksiin Firenzessä, Medicien aikaan kaupunki oli maailman taidekeskus. Savonarolan voimistuttua Medicit syöstiin vallasta. Kaduille ilmaantui synneistä saarnaavan munkin kannattajia, joiden tarkoitus oli vahtia, etteivät ihmiset toimi löyhän moraalin mukaisesti. Esimerkiksi maalaukset joutuivat roviolle.

Tietoa historian tapahtumista ei mitenkään tuputeta vaan tapahtumat kulkevat kuin vaivihkaa Alessandran tarinan mukana. Rohkeana naisena Alessandra rikkoi aikakautensa normeja siinä mielessä, että hän olisi halunnut taidemaalariksi. Tarina kosketti ja piti otteessaan, vaikka mielestäni lopun häämöttäessä kerronnan laatu heikkeni. Kiitos kuitenkin Nina Marille suosittelusta, Venuksen syntymä oli tutustumisen arvoinen teos.

J. S. Meresmaa: Mifongin perintö

Karisto, 2012, kovakantinen, sivumäärä 470


"Isvergal?" Hän toisti konsonanttien sorahtaessa kielen päällä. Hän ei katsonut enää Ardisia vaan haraisi hiuksiaan. Pari suortuvaa irtosi nahkahihnan puristuksesta. Danten katse oli lasittunut. "Niin kuin Amargo Isvergal?"
      "Juuri niin." Ardis tunsi itsevarmuutensa palaavan takaisin. Hän nousi jaloilleen täkki ympärilleen kiedottuna. "Ja minä vaadin, että viet minut välittömästi kotiin."
(s. 45)

Suomalainen fantasia on ollut minulle suuri kysymysmerkki, onko sitä lainkaan olemassa? Kirjoittaako kukaan suomalainen kirjailija fantasiaa? Kun Mifongin perintö tuli vastaan kirjastonhyllystä, lainasin sen suurella mielenkiinnolla. Onnekseni en joutunut pettymään. Kirja piti otteessaan heti ensimmäisistä sivuista alkaen. Tapahtumat sijoittuvat keskiajan maailmankuvan kaltaiseen fantasimaailmaan. Tämä on sarjan avausosa, toinen osa ilmestyi tänä vuonna ja jatkoa on luvassa.

Dante Rondestani lähtee veljensä puolesta noutamaan yhtä neljästä Keisarin kirjasta. Merontesin kuningaskunnassa hän pelastaa joesta tytön, jota luulee ensin aivan tavalliseksi, mutta saman tien hänelle selviää, että hän tuli pelastaneeksi valtakunnan prinsessan. Kuninkaantytär Ardis Isvergal on luvattu vaimoksi kuningas Landis Duverneylle, joka on samanikäinen kuin hänen isänsä. Ardis ei tästä tiedosta ilahdu, mutta avioliittosopimus on jo solmittu ja tyttöä odottaa muutto kokonaan toiseen valtakuntaan tulevan aviomiehen luokse. Sattuman kautta Ardis saa henkivartijakseen juuri Danten.
      Kuningattaren roolissa Ardisilta odotetaan tietysti perillistä. Hänen aviomiehensä ei tosin ole ainoa, joka sitä jälkikasvua odottaa. Salaperäinen Keisarin piiri valmistautuu kuolleeksi luullun Agautr Capimontin ja tämän vaimon, Vernan johdolla toteuttamaan suunnitelmiaan, joihin myös Ardis kuuluu, vaikkei hänellä itsellään ole siitä mitään aavistusta.

Tykästyin kovasti kirjan hahmoihin. Ärsyynnyn helposti, jos kirjassa naiset vain odottavat valkoisella ratsulla paikalle karauttavaa pelastavaa ritariaan. Mifongin perinnössä tämä klisee onneksi vältetään. Naispäähenkilö Ardis on toki aluksi hemmoteltu prinsessa, joka on tottunut siihen, että paikalla on aina palvelija auttamassa. Kirjan aikana Ardisin hahmo kasvaa henkisesti, eikä hän jää tähän avuttomien naisten joukkoon. Päinvastoin hahmosta löytyy rohkeutta ja päättäväisyyttä. Hän ei ole kuitenkaan ärsyttävän täydellinen, vaan omine virheineen ja heikkouksineen varsin samaistuttava hahmo.

Miespäähenkilö Dantesta tuli ensimmäisenä mieleen nimen takia Jumalaisen näytelmän kirjoittaja. Hahmo vaikuttaa oikein sopivalta sankarin osaan, hieman salaperäiseltä ja juuri sen takia kiinnostavalta. Ehdottomasti lisäpisteitä Danten hahmo sai Reu-puumasta, joka on hänen uskollinen seuralaisensa. Danten kaksi veljeä ja Linn-sisko saivat myös oman osansa tarinassa. Koko Rondestanien sisaruskatras jaksoi pitää mielenkiintoa yllä lukemisen aikana.

Kirjan juoni etenee melko nopeasti eteenpäin, mutta en kokenut sitä häiritseväksi. Enemmänkin odotin jatkuvasti malttamattomana, minkälaisia käänteitä on seuraavaksi luvassa. Joidenkin kirjojen kohdalla liian nopea eteneminen ärsyttää ja aiheuttaa sen, ettei tarinaan pääse kunnolla sisälle. Tähän kirjaan tuntui sopivan seikkailut ja nopeatempo. Juoneen oleellisesti liittyvät salaperäiset mifongit herättivät heti mielenkiintoni. Itse asiassa jopa hieman nolotti, kun en vihjeistä huolimatta heti tajunnut, ovatko mifongit niitä yksiä tuttuja taruolentoja (en mainitse nimeä tässä, jotta en paljasta liikaa).

Nautin kovasti runsaasta kuvailusta, jota esiintyi kirjassa ilahduttavasti. On aivan eri asia lukea vain muutamalla sanalla luonnehditusta paikasta tai asiasta kuin sellaisista, joiden kuvailuun on keskitytty. Lukijana saa paremman kuvan siitä, millainen paikka/asia on kyseessä, jos sitä myös kuvaillaan enemmän. Pystyin hyvin elämään tarinan mukana, mikä on juonen lisäksi myös yksityiskohtaisen kuvailun ansiota. Kirjassa on paljon kauniita ja mielenkiintoisia tuokiokuvauksia, laivankannalta tarkasteltuja näköaloja ja erityisesti paikkojen kuvauksia.

Kerronta on sujuvaa ja kirjassa käytetty kieli on nopeaa ja helppoa luottavaa, mikä oli myös mieleeni. Kovasti tykästyin koko kirjaan ja olen iloinen siitä, että satuin huomaamaan tämän kirjastossa. Ei tätä voi olla suosittelematta. Innolla odotan, milloin saan seuraavan osan luettavaksi.

Mifonki-sarja
Mifongin perintö 2012
Mifongin aika 2013

Milla Keränen: Sisilian ruusu

Gummerus, 2012, kovakantinen, sivumäärä 305


Kenties hän ei ollutkaan enkeli. Ehkä hän oli pudonnut Selenen vaunuista. Hän näytti niin elävältä. Kuu oli ilmestynyt esiin pilviverhon takaa ja valaisi himmeällä valollaan puutarhaa. Kenties Selene oli tullut etsimään pudottamaansa tai kenties jumalatar oli vain yhtä utelias kuin minä. En ollut koskaan nähnyt mitään hänen kaltaistaan.
(s. 50)

Olin etsimässä taas sopivaa luettavaa Lukuiloa kukkien keskellä -haasteeseen, johon muuten tuntuu olevan vaikea keksiä luettavaa. Haasteeseen sopivat sellaisetkin kirjat, joiden nimessä on sana kukka, mutta halusin nostaa rimaa hieman korkeammalle ja lukea ainoastaan niitä kirjoja, joiden nimessä todella on jonkin kukan nimi. Aluksi kuvittelin, että kukannimisiä kirjoja on vaikka kuinka paljon, mutta kun tarkemmin ajattelin, niin äkkiseltään ei mieleeni tullut ainuttakaan. Onneksi kirjastosta löytyi tämä Sisilian ruusu, joka on kirjailijan esikoisteos.

Kirja kertoo 1200-luvun Sisiliasta. Päähenkilö Rosalia elää vaurasta porvarillisperheen elämää. Perheen isä on keisarin virkamies ja äiti on kuollut. Vanhimpana tyttärenä Rosalian odotetaan avioituvan, jotta myös nuoremmat sisaret saavat osakseen hyvät naimakaupat. Sulhanen on jo valittu valmiiksi Rosalialle. Omasta tahdostaan hän on avioitumassa vanhemman miehen, Salvatoren kanssa. Rosalia ei välitä niinkään avioliitosta, hänelle Salvatore on ainoastaan mahdollisuus päästä pois Sisilian saarelta ja nähdä maailmaa.

Sisilialaiset odottavat hartaasti keisarin paluuta takaisin synnyinsaarelleen, jotta hän nostaisi saaren taas siihen loistoon, joka sille kuuluu. Keisarin joukoissa matkaa myös Salvatore, jonka paluuta Rosalia ei odota mitenkään innokkaasti. Avioituminen Salvatoren kanssa on vain askel kohti pikaista leskeksi jäämistä. Odottaessaan sulhastaan Rosalia pestautuu töihin luostarin yrttitarhaan. Siellä hän kohtaa salaperäisen vaaleahiuksisen muukalaisen, jota hän alkaa tavata salaa öisin.

Kaksi edellistä lukemaani kirjaa (Verenjanoa Dallasissa ja Petetty) ovat sisältäneet toimintaa ja juonenkäänteitä siinä määrin, että oli vaihteeksi mukavaa lukea kirjaa, jossa ei oikein kunnolla tapahdu mitään. Toisaalta jos en juuri aikaisemmin olisi lukenut yhtä toiminnantäytteisiä kirjoja, olisi tämän lukeminen ollut paljon pitkäveteisempää. Saarella siis odotetaan keisaria saapuvaksi, mutta häntä ei vain kuulu takaisin. Rosalia saa tarpeekseen lörpöttelystä ja seurustelusta muiden kanssa huvimajoissa. Hän näkee enkelin luostarin puutarhassa ja pestautuu sen takia töihin yrttimaalle, jotta saisi olla lähellä enkeliä. Tässä on oikeastaan koko kirjan juoni.

Vaikka juoni ei kovin kummoinen olekaan, niin kirjan kieli on sitäkin onnistuneempaa. Kuvailu on kaunista ja erityisesti maisemakuvauksesta pidin. Valitettavasti vain itse Sisilian kuvaus jäi vähäiseksi, vaikka maisemia muuten olikin hienosti kuvattu. Jos missään kohdassa ei olisi mainintaa Sisiliasta, voisi tämä sopia melkein mihin tahansa paikkaan Välimeren alueella. Erilaiset aistihavainnot on kuvailtu elävästi. Kun oikein uppouduin kirjan pariin, niin tuntui siltä, että voisin itsekin tuntea ruusupensaan tai yrttien tuoksun luostarin puutarhassa sekä kaupustelijoiden mausteet torilla.

Rosalian hahmo oli kaksijakoinen. Hän osoitti taitavansa juonittelun hankkimalla töitä yrttitarhasta, käyttämällä sisartaan alibinaan ja valmistamalla isälleen yrttijuomia (joihin oli lisätty oopiumia), jotta pääsisi livahtamaan öisille retkilleen puutarhaan. Lisäksi hänen ajattelutapansa tulevasta sulhasesta ainoastaan poispääsyn mahdollistajana ja toiveet pikaisesta leskeydestä saivat hänet vaikuttamaan ilkeältä ja ainoastaan omaa etuaan ajavalta hahmolta. Toisaalta hänessä oli inhimillisyyttä ja myötätuntoa, jotka saivat hänet näkymään positiivisemmassa valossa. Rosalia on todennäköisesti elänyt hyvin suojattua elämää, joten kokemattoman nuoren tytön naiivin palvova suhtautuminen enkeliin oli jopa huvittavaa. Päähenkilön ei missään nimessä aina tarvitse olla täydellinen pyhimys, joten Rosalian luonteen epämukavat puolet ovat hyvää vaihtelua monien muiden kirjojen päähenkilöhahmoihin verrattuna.

Itse enkeli oli aluksi suuri kysymysmerkki. Hahmo kuvattiin vaaleahiuksiseksi, hipiältään vaaleammaksi kuin normanniylimykset ja mystisen kauniiksi olennoksi. Tämän perusteella ajattelin aluksi, että suojattua elämää viettänyt Rosalia voisi olla niin naiivi, että hän pitää jotakuta hyvännäköistä vaaleaa ihmismiestä enkelinä. Kun puheet enkelistä jatkuivat kirjan myötä, oli pakko tottua siihen, että kyseessä on ilmeisesti oikea enkeli, joka on syystä tai toisesta pudonnut luostarin puutarhaan. Enkeli jäi etäiseksi hahmoksi. Hän ei puhunut melkein mitään ja hahmosta oli vaikea saada selvää, mikä hän on miehiään tai enkeleitään. Lukemisen aikana hämmästelin sitä, miksi enkeli näki puutarhan aivan eri tavalla kuin Rosalia. Epilogin jälkeen kertasin vielä prologin. Kumpikin sisältää vihjeitä siitä, että ne ovat eri ajasta kuin Rosalian aikainen Sisilia. Tuliko enkeli siis tulevaisuudesta Rosalian aikaan?

Takakannen perusteella odotin kunnon historiallista romanssia, joka yleensä vetoaa minuun. Sisilian ruususta on todettava, ettei se sisältänyt romanssia, mikä oli pieni pettymys. Lähinnä Rosalia oli ihastunut enkeliinsä, mutta enkelin tunteet Rosaliaa kohtaan jäivät täysin pimentoon. Kirjan luvut olivat sopivan lyhyet. En pidä yhtään siitä, jos luvut paisuvat liian pitkiksi. Nyt pystyi helposti lukemaan nopeasti luvun tai kaksi kerrallaan, tekemään välillä jotain muuta ja palaamaan taas kirjan pariin. Jälkimaku jäi positiivisen puolelle. Sopii kaunista kuvailua ja rauhallista menoa kaipaavalle lukijalle.

Stephenie Meyer: Epäilys

Alkuperäinen teos: Eclipse (2007)
WSOY, 2009, kovakantinen, sivumäärä 527



"Hyvä on", minä huokaisin. "Uskon. Mutta yksi asia sinun on paras tajuta: kun aletaan höpöttää vihollisista, minä olen ulkopuolella. Minä olen puolueetonta maaperää. Olen Sveitsi. Kieltäydyn ottamasta minkäänlaista kantaa taruolentojen aluekiistoihin. – – Minulle on samantekevää, kuka on ihmissusi ja kuka vampyyri."
(s. 125)

Ei kahta ilman kolmatta eli Houkutus-sarjan luku-urakkani jatkuu edelleen. Epäilys jatkaa siitä, mihin edellinen osa Uusikuu päättyi.

Koulun päättäjäisten lähestyessä Bellalla edessä on iso päätös, joka vaikuttaa suuresti hänen tulevaisuuteensa: jatkaako hän elämää ihmisenä vai haluaako hän kuolla ja muuttua vampyyriksi? Bella haluaisi, että nimenomaan Edward, joka on hänen elämänsä suuri rakkaus, muuttaisi hänet vampyyriksi. Edward on kuitenkin haluton lopettamaan Bellan ihmiselämän. Sitten on vielä ihmissusi Jacob, joka vaikuttaa vampyyriin verrattuna paljon inhimillisemmältä. Luvassa on Bellan jahkailua kahden pojan välillä.

Samaan aikaan Bella on jälleen kerran hengenvaarassa. Seattleen on iskenyt murha-aalto. Ihmisiä katoaa jatkuvasti, eikä surmapaikoille jää ainuttakaan todistetta tekijästä. Lehdistössä epäillään sarjamurhaajaa, mutta Cullenien perhe tietää heti, ettei tekijä voi olla ihminen vaan joku vampyyri on asialla. Lopulta Bella ymmärtää, kuka on kaiken takana: vanha vihollinen, kostonhimoinen Victoria, joka menetti kumppaninsa Jamesin ja haluaa nyt kostaa Bellalle.

Kahdessa aiemmassa osassa Bella on jo osoittanut, ettei kykene tekemään omia päätöksiä vaan on Edwardin ohjailtavissa. Tässä osassa tytöstä löytyy ensimmäisen kerran päättäväisyyttä, jota olisi voinut olla myös aikaisemmissa kirjoissa. Edwardin kieltäessä tapaamiset Jacobin kanssa Bella karkaa reservaattiin. Ihmissudet kun ovat niin kauhean arvaamattomia, äkkipikaisia ja ennen kaikkea vaarallisia, joten missään nimessä ei ole hyvä tavata ystävää, joka sattuu olemaan ihmissusi. Mutta hei, vihdoinkin Bella repäisi oikein kunnolla ja teki jotain, mitä itse halusi.

Kirja kerrallaan Edwardin määräilyt Bellaa kohtaan kasvavat. Hän siis kieltää Bellaa tapaamasta Jacobia, koska tämä on ihmissusi. Jacobin tapaaminen on vaarallista Bellalle. Edward menee jopa niin pitkälle, että hiukan operoi Bellan autoa, jotta tämä ei voisi ajaa reservaattiin. Myöhemmin hän tekee selväksi, ettei hyväksy vierailuja ihmissuden luokse. Kaiken tämän Edward tekee vain ja ainoastaa suojellakseen Bellaa, eikä todellakaan kysy Bellan mielipidettä asiaan. Kyseinen vaarallinen ihmissusi on Bellan ystävä, joten Edward tekee melkein kaikkensa, jotta Bella ei voi tavata ystäväänsä. Ei sitten suojelu mene yhtään liian pitkälle, ehei.

Epäilyksessä tulee hyvin esille se, kuinka tavalliset koulukaverit ovat jääneet taka-alalle Bellan elämässä. Tultuaan Forksiin hän tutustui mm. Jessicaan, Mikeen ja Angelaan. Nykyään Bella istuu kouluruokalassa aina samassa pöydässä Miken, Angelan ja Angelan poikaystävän kanssa. Osa aiemmista tutuista on jo karsiutunut pois. Nykyään Bellan kaveripiiri sisältää lähinnä Jacobin sekä Edwardin perheen. Heidän kanssaan hän viettää lähes kaiken aikansa. Tilannetta korjataan vähän sillä, että Bella käy Angelan luona auttamassa valmistujaisjuhlien kutsukorttien kirjoittamisessa.

Kirja jatkaa samalla tasolla kuin kaksi aiemmin ilmestynyttä osaa. Susilla oli taas osansa tarinassa, mikä oli sopivaa vaihtelua vampyyrijuttuihin. Laumasta saatiin myös lisätietoja. Tämän kirjan aikana laumaan liittyi esimerkiksi ensimmäinen naispuolinen jäsen, joka tosin ärsyttää kaikkia muita. Lisäksi iltanuotiolla kerrottu tarina reservaatissa asuvan heimon esi-isistä ja siitä, kuinka he ottivat sudenhahmon suojellakseen heimoa oli ihan kiinnostavaa luettavaa. Mielenkiintoisimpina kohtina pidin Cullenien perheeseen kuuluvien Rosalien ja Jasperin tarinoita siitä, kuinka heistä tuli aikoinaan vampyyreja.

Houkutus-sarja
Houkutus (Twilight, 2005)
Uusikuu (New Moon, 2006)
Epäilys (Eclipse, 2007)
Aamunkoi (Breaking Dawn, 2008)
Bree Tannerin lyhyt elämä (The Short Second Life of Bree Tanner, 2010)
Houkutus: Kuvitettu opas vampyyrisaagaan (The Twilight Saga: The Official Illustrated Guide, 2011)

Stephenie Meyer: Uusikuu

Alkuperäinen teos: New Moon (2006)
WSOY, 2009, kovakantinen, sivumäärä 455



Olin kuin heitteille jäänyt kuu, jonka emäplaneetta oli tuhoutunut jossain katastrofielokuville tyypillisessä mullistuksessa, mutta joka silti kiersi yhä visusti pikku kehäänsä jäljelle jääneen tyhjyyden ympärillä, vetovoiman lakeja uhmaten.
(s. 170)
Pitäähän kirjasarja loppuun asti lukea, kun sen on kerran jo aloittanut. Päätin lukea kertauksen vuoksi kirjahyllystä löytyvän Houkutus -sarjan uudestaan, vaikka en suhtaudu mitenkään ihastuneesti kyseisen sarjan kirjoihin. Tässä toisessa osassa on kuitenkin muutama asia, jotka edelleen pitävät lukiessa mielenkiinnon yllä.

Uusikuu jatkuu siitä, mihin Houkutus jäi. Bella ja Edward ovat onnellisesti yhdessä, mutta täydellisyyttä paratiisissa varjostaa Bellan lähestyvä syntymäpäivä; hän täyttää 18-vuotta ja vanhenee, sen sijaan Edward pysyy ikuisesti 17-vuotiaana. Edwardin Alice-sisar järjestää Bellalle syntymäpäiväjuhlat, joissa Bella saa lahjapaperista haavan. Verenhimoisten vampyyrien talossa haavan saaminen on erittäin paha juttu ja tapauksen aiheuttamien seurauksien vuoksi Edward päättää, ettei hän ole hyväksi Bellalle. Koko Cullenien vampyyriperhe muuttaa pois Forksista ja Bella jää ikävöimään Edwardin perään.

Bella on ensin useamman kuukauden ajan lähes koomamaisessa tilassa kykenemättä toimimaan kunnolla. Lohdutusta Edwardin jättämään tuskaan hän saa lopulta ystävältään Jacobilta, joka asuu intiaanireservaatissa. Bellasta ja Jacobista tulee läheisiä ja Bella palautuu Jacobin seurassa takaisin omaksi itsekseen. Samalla Jacob on selvästi kehittänyt tunteita Bellaa kohtaan, mutta siinä poika-parka haaskaa vain aikaansa. Bellan päähän ei edelleenkään mahdu ketään muuta kuin Edward, vaikka tämä hylkäsikin hänet.

Bella keksii tehdä kaikenlaista holtitonta, kuten ajella moottoripyörillä tai hypätä kalliolta alas nähtyään ensin, kuinka intiaanireservaatin vanhimmat pojat tekevät niin. Holtittomuuden seurauksena hän kuulee harhoja, tarkemmin sanottuna Edwardin äänen, joka käskee lopettamaan tyhmät ja vaaralliset toilailut. Jotta Romeo ja Julia saataisiin takaisin yhteen ja kirjalle onnellinen loppu, on Bellan kalliohyppelyllä kohtalokkaat seuraukset. Edward on tulkinnut tilanteen väärin ja on nyt suuressa vaarassa, josta ainoastaan Bella pystyy hänet pelastamaan.

Jos sarjan ensimmäisessä osassa Bella olikin jo täysin ohjailtavissa, eikä omannut omaa tahtoa lainkaan, tässä kirjassa hän on ylittänyt senkin rajan ja on entistä tiukemmin Edwardin kontrolloitavissa. Sen jälkeen, kun Edward jätti Bellan, hän on täysin maassa. No, onhan se ymmärrettävää, mutta kun tytön zombiemainen tila vain jatkuu ja jatkuu loputtomiin, niin herää kysymys siitä, eikö hänellä ihan totta ole elämää ilman sitä jumalaista vampyyriaan? Vastaus: ei tietenkään ole!

Jacobin suuremman roolin myötä tässä osassa esitellään reservaatin elämää, josta paljastuu hurja salaisuus. Reservaatin pojat muuttuvat ihmissusiksi ja tietysti myös Jacobista tulee kirjan aikana ihmissusi. Jes, vihdoinkin jotain muuta kuin auringossa kimaltavia vampyyreja! Vaikka kirjan ihmissudet eivät aivan sellaisilta susilta kuulosta kuin mitä olen muun kirjallisuuden perusteella saanut ihmissusista käsityksen, tuovat ne sopivasti vaihtelua tarinaan. Susista voisin lukea enemmän kuin mitä tässä osassa kerrotaan.

Sitten siihen kirsikkaan kakun päällä... Nimittäin Italiassa hoviaan pitäviin Voltureihin, jotka ovat ikään kuin vampyyrimaailman kuninkaallisia. Hekin toki kimaltavat auringossa, eihän tässä kirjassa voi olla erityyppisiä vampyyreja, joista toisilla ei jostain syystä tuota kimallusta olisi, mutta he elävätkin maanalaisessa linnassa, jonne ei aurinko paista. Mutta vihdoinkin myös oikeita vampyyreja, siis oikein verenhimoisiakin vielä, jotka eivät juo pelkästään eläinten verta. Voltureista jaksaisin lukea paljon enemmänkin, sillä he kuulostavat erittäin mielenkiintoisilta hahmoilta.

Koska Romeo ja Julia saivat toisensa, niin tietysti sama tapahtuu myös Edwardille ja Bellalle. Kirjan loppuratkaisusta voi olla monta mieltä, mutta itse en olisi Bellan tavoin antamassa noin helposti anteeksi pojalle, joka olisi jättänyt minut tylysti metsään. Yleisesti tätä kirjaa muuten pidetään sarjan huonoimpana osana. Ensimmäisen osan jälkeen suunta ei enää paljon huonommaksi voisi mennä, joten en taida allekirjoittaa tuota mielipidettä. Sudet ja Volturit tehosivat sen verran hyvin, että niiden takia tämän osan jaksan lukea useampaan kertaan ja tietysti myös se on yksi syy, ettei Edwardia näy kuvioissa kovin paljoa.

Sarjan faneihin tämä vetoaa varmasti, muuten kirja on omiaan hömpännälkään ja sellaiseen rentoutumiseen, jossa ei niin paljon tarvitse keskittyä lukemaansa.

Houkutus-sarja
Houkutus (Twilight, 2005)
Uusikuu (New Moon, 2006)
Epäilys (Eclipse, 2007)
Aamunkoi (Breaking Dawn, 2008)
Bree Tannerin lyhyt elämä (The Short Second Life of Bree Tanner, 2010)
Houkutus: Kuvitettu opas vampyyrisaagaan (The Twilight Saga: The Official Illustrated Guide, 2011)

Stephenie Meyer: Houkutus

Alkuperäinen teos: Twilight (2005)
WSOY, 2009, kovakantinen, sivumäärä 418



"Eivät ihmiset pysty haistamaan verta", Edward väitti vastaan.
"Minä ainakin pystyn – sehän se saakin minut voimaan pahoin. Se haisee ruosteelta... ja suolalta."
Edward tuijotti minua merkillisen näköisenä.
"Mitä nyt?" Minä kysyin.
"Ei mitään."
(s. 90-91)

Päätin lukea Houkutus-sarjan uudestaan, koska se nyt sattuu jostain syystä kirjahyllystäni löytymään. Tätä ensimmäistä osaa lukiessani en voinut olla miettimättä sitä, kuinka radikaalisti mielipiteeni kyseisestä kirjasta ja ylipäätänsä sarjasta onkaan muuttunut sen jälkeen, kun luin sen ensimmäisen kerran. Yritän pysytellä kilttinä tämän postauksen kanssa. Netistä löytyy tarpeeksi murska-arvioita tälle sarjalle, joten voisi olla jo tylsää lisätä niiden joukkoon taas yksi samanlainen lisää.

Isabella Swan muuttaa äitinsä luota aurinkoisesta Phoenixista isänsä luokse asumaan sateisen harmaaseen Forksin pikkukaupunkiin. Uudessa koulussa kaikki tuntevat toisensa jo ennalta, mutta Bella ei olekaan ainoa, jolla on hankaluuksia sopeutua ympäristöön. Koulussa hän tapaa nimittäin komean pojan, Edward Cullenin, joka jostain syystä sisaruksineen pitää etäisyyttä muihin oppilaisiin. Bellan mielestä Edward on tietysti äärettömän mielenkiintoinen, eikä hän saa poikaa mielestään pois, vaikka kuinka yrittäisi (eikä hän itse asiassa edes kunnolla yritä unohtaa poikaa).

Edward pelastaa Bellan muutamaankin kertaan ties mistä onnettomuudesta ennen kuin kaksikko lähentyy keskenään. Vähitellen Bella saa selville Edwardin salaisuuden: poika on vampyyri, hänen perheensä on vampyyreja, jotka ovat päättäneet olla juomatta ihmisverta ja käyttävät sen sijaan ravinnokseen eläinten verta. Hänellä on vielä erikoiskykykin, hän osaa lukea ajatuksia! Edward kertoo useaan kertaan Bellalle, ettei voi taata tytön turvallisuutta lähellään, koska Bellan veri tuoksuu niin houkuttelevalta hänelle, että hän saattaisi vahingoittaa tyttöä. Bella ei joko ymmärrä tai välitä varoituksista vaan jatkaa Edwardin kyljessä nyhjäämistä.

Tästä syntyy tietysti vuosisadan rakkaustarina, jolla tuntuu olevan vain kovin paljon esteitä tiellään. Ihmistytön ja vampyyrin välinen rakkaus on vaarallista, sen Bella ja Edwardkin joutuvat huomaamaan. Heidän suhdettaan ei hyväksytä täysin, vaikkakin Cullenien perhe ottaa Bellan avosylin vastaan. Kaiken lisäksi Bellan viettäessään aikaa Cullenien perheen kanssa verenhimoinen James-niminen vampyyri kiinnostuu hänestä. Tämän jälkeen Bella on hengenvaarassa Jamesin ryhtyessä jäljittämään häntä voidakseen tappaa hänet...

Aloitetaanpa sitten päähenkilöistä. Isabella Swan, joka haluaa muiden kutsuvan itseään Bellaksi, on omasta mielestään varsin mitäänsanomaton. Bellaa kuvaillaan myös erittäin kömpelöksi, minkä takia hänelle sattuu välillä (usein) haavereita. Kuitenkin Bella on aika täydellinen, koska hänen aloitettuaan uudessa koulussa perässä ravaa yhtäkkiä monen ihailijan joukko, joka mielellään ohjaisi tytön oikeaan luokkaan tai pyytäisi koulun tanssijaisiin. Bella ei näe muita poikia kuin Edwardin. Heidän suhteensa aikana hänestä tulee kuin nukke, jota voi vapaasti ohjailla ja jolla ei tunnu olevan omia mielipiteitä tai niillä ei ole niin väliä. Bellan mielestä se on ihan okei, että hänellä ei ole sanomista asioihin. Missä tämän tytön itsetunto on?!

Edward sitten... Järjettömän komea, suorastaan kuin jokin antiikin kreikkalainen jumala. Missä vaiheessa ylistyssanat loppuvat? Ikiajoiksi teini-ikään jämähtänyt Edward käyttäytyy kuin teini useammassakin kohdassa. Tietysti tämä voisi olla ihan odotettavaakin, kun hänet on siihen ikään sidottu, mutta luulisi että sata vuotta vampyyrina olisi kasvattanut luonnetta edes jollain tavalla ja toisi hahmoon muitakin ulottuvuuksia. Edward on marttyyrimainen, eikä ota Bellan mielipiteitä aina huomioon ollenkaan. Lisäksi yksityisyyden rajojen kunnioittaminen tuottaa vaikeuksia tälle niin jumalaiselle ja selvästi tyttöystäväänsä ylisuojelevasti suhtautuvalle pojalle. Edward kun muina miehinä tunnustaa kytänneensä öisin nukkuvaa Bellaa - vieläpä tytön sängyn vieressä!!

Muut hahmot jäävät tämän ihmeellisen toisiinsa niin kovasti rakastuneen parin jalkoihin kirkkaasti. Se on harmi, sillä mielelläni olisin lukenut enemmän esimerkiksi Cullenien muiden perheenjäsenten taustoista. Myös pahisvampyyri Jamesin pieni lauma (muut laumanjäsenet ovat nimeltään Victoria ja Laurent) vaikutti oikeasti mielenkiintoisemmalta kuin siirappinen teinipariskunta. Kirjassa on niin paljon esillä Cullenit, jotka ovat hyvisvampyyreja, joten näkökulmia siltä toiselta, "pahalta" puolelta olisi ollut kiva saada. Ihmisistä eniten pidin Bellan isästä Charliesta. Ajatus miehestä, joka on asunut pitkään yksin ja yhtäkkiä hänen elämänsä muuttuu ihan kokonaan sen myötä, kun tytär muuttaa hänen luokseen asumaan, on jollain tavalla hellyyttävä. Siitä olisi saanut enemmänkin irti. Charlieta kävi myös sääliksi Bellan valehdellessa hänelle joistakin Edwardin kanssa tekemistään asioista.

Suurin ongelma tässä kirjassa on valittu näkökulma, joka on ainoastaan Bellan. Lukijalle kirjan maailma avautuu sellaisena kuin Bella sen näkee ja kokee. Kaikki on pelkkää Bellan minä -muotoista kerrontaa. Valitettavasti maailmaa tarkastellaan siis Bellan puolueellisesta näkökulmasta, joka on vieläpä melko vaaleanpunainen, mitä tulee Edwardin kuvailuihin. Olisiko kaikkitietävä kertoja ollut parempi vaihtoehto? Sitä en osaa sanoa, koska tarjolla on vain tämä vaihtoehto, mikä nyt sattuu olemaan. Ainahan voi toki yrittää kuvitella, millainen tarina olisi ollut, jos siinä olisi käytetty muuta kerronnan tapaa.

Mitä sitten tulee vuosisadan rakkaustarinaan, niin se on kyllä enemmänkin kiiltokuvamainen teinisuhde, jossa poika selvästi näyttää tytölle kaapin paikan. Taisipa kirjailijan oma uskonnollinen tausta (Meyer on mormoni) vaikuttaa liikaa siihen, mitä hän kirjoittaa. Kirja on suunnattu teineille ja voin kuvitella, että tarina vetoaa kohdeyleisöönsä. Pakkohan sen on vedota, koska koko sarjasta on tullut niin suosittu ympäri maailmaa. Voin myös tunnustaa, että teini-iässä ensimmäisellä lukukerralla pidin kirjan ideaa hyvänä ja romanttisena. Onneksi noihin ajatuksiin vuodet ja lukukerrat ovat tuoneet muutoksen mukanaan. Ehkä tästä voisi tehdä sen päätelmän, että jos nuorempana ei ajattele kunnolla lukemaansa, niin sitä pitää hyvänä, mutta vanhempana, kun pohdinta lisääntyy lukiessa (näin ainakin omalla kohdallani) niin lukemaansa osaa tarkastella kriittisemmin.

Voinko suositella tätä? Noh, jos olet teini-iässä ihastellut Bellan ja Edwardin rakkaustarinaa, niin luepa kirja uudestaan ja naura muistoille aiemmista lukukerroista.

Houkutus-sarja
Houkutus (Twilight, 2005)
Uusikuu (New Moon, 2006)
Epäilys (Eclipse, 2007)
Aamunkoi (Breaking Dawn, 2008)
Bree Tannerin lyhyt elämä (The Short Second Life of Bree Tanner, 2010)
Houkutus: Kuvitettu opas vampyyrisaagaan (The Twilight Saga: The Official Illustrated Guide, 2011)

Aino Kallas: Valitut teokset

Otava, 2008, kovakantinen, sivumäärä 442

Huomasin kirjastossa Valitut teokset. Ennestään olin kuullut Sudenmorsiamesta, mutta muuten en tuntenut Aino Kallaksen tuotantoa. Mielenkiintohan siinä heti heräsi kirjaa kohtaan ja päätin ottaa sen luettavaksi, vaikka kotona olikin jo valmiiksi pino lukemista odottavia kirjoja. Valitut teokset sisältää Aino Kallaksen tunnetuimmat romaanit Katinka Raben, Barbara von Tisenhusenin, Reigin papin, Sudenmorsiamen sekä osan Kallaksen novellituotannosta. Tapahtumat sijoittuvat kaikissa tarinoissa menneen ajan Viroon. Innoitusta Kallas on saanut vanhoista myyttisistä virolaisista aiheista.

Kirjan avaavana teoksena on Katinka Rabe aiheenaan lapsuus ja sen loppuminen. Katinka Rabe -niminen päähenkilö on nuori tyttölapsi, joka viettää kesänsä Hovissa, Fataburien ja Rabejen sukujen aateliskartanossa itäisellä Suomenlahdella. Katinkan elämä Mummulin ja Grosspapan isännöimässä Hovissa on huoletonta lapsuuden leikkien lomassa, kunnes hän kohtaa ensimmäisen kerran elämän vakavan puolen kuoleman muodossa. Mielenkiintoista tässä tarinassa on sen pohjautuminen todellisiin tapahtumiin, sillä Aino Kallas käsittelee siinä omia lapsuusajan muistojaan kesistä, jotka hän vietti perheen vanhassa Kiiskilän sukukartanossa.

Niin nukkui Katinka Rabe Hovissa lapsuutensa viimeisen yön. Mutta jossakin, kaikkeuden salaisessa sylissä kypsyivät hänen kohtalonsa, ja kaikki, joihin hän vuorostaan kerran oli aihetta antava, autuuttavat, riemulliset, hukuttavat ja hävittävät. Ja hänen unensa olivat kuten oikean Raben lapsen, – kultaa, purppuraa ja norsunluuta.
(s. 118, Katinka Rabe)

Barbara von Tisenhusen, Reigin pappi ja Sudenmorsian muodostavat yhdessä Surmaava Eros-trilogian, jonka aiheena on luvaton rakkaus. Barbara von Tisenhusenissa nimihenkilö on nuori neito, joka rakastuu kirjuriin ja aikoo karata tämän kanssa, koska heidän liittonsa ei tulisi hyväksytyksi. Reigin papissa puolestaan hiidenmaalaisen, kaikkensa menettäneen pappi Paavali Lempeliuksen rouva rakastuu seurakunnan uuteen Diaconukseen eli apulaispappiin. Kielletty rakkaus on koskettava aihe, mutta näitä kahta suuremman vaikutuksen teki Sudenmorsian. Siinä metsävahti Priidikin vaimo Aalo muuttuu ihmissudeksi kuultuaan Diabolus sylvarum’in eli metsändaimonin kutsun, jota hän seuraa. Öisin sudet juoksevat tappamassa kylän karjaa ja päivisin ovat ihmisiä. Priidik saa selville, että Aalo on muuttunut ihmissudeksi ja ajaa hänet pois kotoa, koska ei voi kestää sitä, että vaimo on riivattu. Aalo jättää kotinsa, pienen vauvansa ja aloittaa elämänsä metsässä välillä suden, välillä ihmisen hahmossa.

Niin Aalo yhtäkkiä nämä sanat selkiästi korvissansa kuuli:
”Aalo, piikaiseni Aalo, tuletkos kanssani suolle?”
(s. 249, Sudenmorsian)

Lukiessani Valittuja teoksia koin sen vanhanaikaisen kirjoitustyylin viehättäväksi. Paikoitellen joitakin kohtia oli vaikea ymmärtää juuri vanhanaikaisuuden vuoksi, mutta se ei hirveästi haitannut. Mitä pidemmälle kirjassa pääsin sitä luentavammaksi lukeminen muuttui. Takakannen mukaan erityisesti Surmaava Eros-trilogiassa Kallaksen käyttämä arkaainen tyyli kohosi loistoonsa. Trilogian aiheisiin vanhanaikainen tyyli kyllä sopii erityisen hyvin, mutta ei se ollut yhtään huonompaa muussa sisällössä käytettynä.

Kannattaa lukea, jos ei kaikkea, niin ainakin Sudenmorsian.