Lucius Annaeus Seneca: Kaksi tragediaa - Medeia & Thyestes

Alkuteokset: Medea & Thyestes
Basam Books, 2013, kovakantinen, 143 sivua
Latinasta suomentaneet, alkusanoilla ja selityksillä varustaneet Antti T. Oikarinen ja Maija-Leena Kallela.


Medeia:
Olen hukassa: häähymni on järkyttänyt korviani.
Tuskin uskon, tuskin vieläkään uskon näin suurta onnettomuutta.
Saattoiko Iason tehdä sen? Riistettyään minulta isän,
isänmaan ja kuningaskunnan saattoiko hän hylätä minut tylysti
asumaan yksin vieraalla maalla? Väheksyikö hän ansioitani,
vaikka näki rikosteni voittavan tulen ja meren?
(s. 25)

Medeian ja Thyestesin tarinoihin päädyin tutustumaan täysin kansikuvan perusteella. Meni useampikin kerta niin, että lähikirjastossani kuljin näytelmäkirjallisuuden ohitse ja joka kerta tämän kirjan kansikuva kiinnitti huomion. Eihän kirjaa enää lopulta voinut vain ohittaa, joten päädyin lainaamaan sen.

Kaksi tragediaa sisältää Lucius Annaeus Senecan kaksi kenties tunnetuinta näytelmää. Murhenäytelmät Medeia ja Thyestes ilmestyvät tässä teoksessa ensimmäistä kertaa suomeksi. Tragediat ovat tulkinta kahdesta vanhasta kreikkalaisesta tarusta, ja ne ovat vaikuttaneet muun muassa Shakespearen tuotantoon. Seneca itse sai innoitusta muilta antiikin ajan kirjailijoilta ja runoilijoilta. Näytelmien keskeiset teemat ovat ajankohtaisia vielä nykyäänkin. Rakkaus, viha ja kosto ovat kaikki teemoja, jotka esiintyvät nykyajan kirjallisuudessa. Tämän perusteella voikin todeta, ettei ihminen ole pohjimmiltaan muuttunut antiikin ajoista.

Kolkhiin kuninkaan tyttärellä Medeialla on huomattavat taidot ja tiedot noituudessa. Thessalialaisen Iasonin saapuessa Argo-laivalla noutamaan kuningaskunnan myyttistä aarretta, oinaan kultaista taljaa, Medeia rakastuu häneen. Medeian isä lupasi aarteen Iasonille palkaksi uroteoista, jotka Iasonin täytyy suorittaa. Medeian avulla uroteot onnistuvat, mutta kuningas ei halua pitää lupaustaan. Iason ja Argo-laivan miehistö pääsevät pakenemaan, kun Medeia surmaa oman veljensä hidastaakseen takaa-ajoon lähtenyttä isäänsä. Erinäisten veristen tapahtumien ja pakomatkan jälkeen Iason ja Medeia asettuivat Korinttiin, jossa he saivat kaksi lasta. Iason hakee suojaa Korintin kuninkaalta ja on menossa naimisiin tämän tyttären kanssa, minkä Medeia kokee petoksena.

Pisan kuningas ei halunnut tyttärensä Hippodameian menevän naimisiin, joten hän ehdotti kosijoille kilpa-ajoja, joiden voittaja saisi tytön vaimokseen. Kuningas osallistui kilpaan sodanjumala Arekselta saaduilla voittamattomilla hevosilla. Muut kosijat hävisivät ja saivat surmansa, mutta Zeukselle sukua oleva Pelops voitti lahjomalla kuninkaan ajomiehen korvaamaan pyörän sokan vahaisella kopiolla. Pelops ja Hippodameia saivat toisensa ja heille syntyi kaksi poikaa, Atreus ja Thyestes, jotka myöhemmin karkotettiin maasta. Pojat päätyivät Argokseen, jossa he kohosivat valtaan. Thyestes vietteli Atreuksen vaimon ja karkotti veljensä maasta. Myöhemmin Atreus palasi valtaan, ja Thyestes karkotettiin. Kun Atreus sai tietää vaimonsa uskottomuudesta, ryhtyi hän hautomaan kostoa veljelleen.

Kummassakin tragediassa on viisi näytöstä ja ne sisältävät lukuisia viittauksia erilaisiin antiikin mytologioihin. Alaviittaisiin kootut selitykset tulivat tarpeeseen, jotta saattoi tarkistaa, mistä asiasta on kyse. Toisaalta jatkuva selitysten vilkuilu hidasti ja keskeytti lukemista, mutta en kokenut sitä liian häiritsevänä, sillä muuten olisin ollut aivan tietämätön viittausten kohteista. Näytelmien julmuus ja verisyys yllättivät jollain tavalla, mutta toisaalta antiikin tarut taitavat olla tunnettuja raa’asta sisällöstään.

Ursula K. Le Guin: Lavinia

Alkuperäinen teos: Lavinia (2008)
WSOY, 2009, kovakantinen, 325 sivua
suomentanut Kristiina Rikman



Tiesin kuka olin, ja voin kertoa teille kuka saatoin olla, mutta nyt olen olemassa vain näissä kirjoittamissani sanoissa. En ole varma olemassaoloni luonteesta ja mietin mahdanko löytää itseni kirjoituksestani. Puhun latinaa, totta kai, mutta opinko minä koskaan kirjoittamaan sitä? Se ei tunnu todennäköiseltä. Epäilemättä joku minun nimiseni, Lavinia, oli olemassa, mutta hän saattoi olla niin toisenlainen kuin minun oma käsitykseni itsestäni tai runoilijan käsitys minusta, että se vain hämmentää ajatuksiani hänestä.
(s. 11)

Ursula K. Le Guinnin nimi oli minulle hämärästi entuudestaan tuttu, mutta en osannut yhdistää häntä mihinkään tiettyyn kirjaan. Lavinian nappasin mukaani kirjastoreissulla, sillä takakansi lupaili hyvää lukukokemusta.

Latiumin kuninkaan tytär Lavinia kieltäytyy menemästä naimisiin hovin suosikkiehdokkaan Turnuksen kanssa. Hän haluaa itse valita miehensä ja kohtalonsa. Isä kuuntelee häntä, mutta äidin on vaikea niellä tyttären uhmaa. Vieraillessaan uhrilehdossa Lavinia tapaa useamman kerran hänelle haamuna ilmestyneen runoilijan, joka tekee kuolemaa omalla tahollaan. Runoilija kertoo tytölle suuresta troijalaisesta sotasankarista, Aeneaasta, josta tulee Lavinian puoliso. Myös oraakkeli ennustaa muukalaisten saapumisen. Eräänä päivänä mereltä todella saapuukin laiva mukanaan tarujen sankari, joka tarjoaa rauhanomaista liittolaisuutta, mutta tuo tullessaan myös miekkansa. Spartan Helenan tavoin, Latiumin Lavinia saa aikaan tuhoisan sodan.

Kirjan tapahtumat pohjautuvat roomalaisen Vergiliuksen kirjoittamaan kansalliseepokseen Aineikseen. Vergiliuksen runossa kuningatar Lavinia on sivuhenkilö, joka on mukana vain muutaman säkeen verran. Kirjassaan Le Guinn luo tytölle persoonan. Lavinia on vahva naishahmo aikana, jolloin naisen mielipidettä ei juuri kyselty. Kaikkein mielenkiintoisin piirre hahmossa on se, että hän tietää olevansa fiktiivinen. Runoilija paljastaa Lavinialle tämän todellisen identiteetin yhtenä runon hahmona. Hän kertoo tytölle tämän kohtalosta naida Aeneas, ja elämästä sen jälkeen aina runon loppuun saakka. Runon loputtua alkaa Lavinian itsenäinen elämä, jossa hänen on pärjättävä ilman runoilijan johdatusta.

Tapahtumat sijoittuvat noin 1200-luvulle ennen ajanlaskun alkua. Miehet ja kotijumalat hallitsevat elämää eri heimojen asuttamassa Italiassa. Miehiseen maailmaan liittyvät sota, politikointi ja liittolaisuudet saavat ison merkityksen tarinan aikana. Kirjassa käsitellään sodan julmuuksia jopa siitä näkökulmasta, että hyväkin hahmo voi olla julma ilman, että julmuus laskettaisiin välttämättömyydeksi oman hengen tai heimolaisten puolustamisen kannalta. Jopa Aeneaksen taisteluissa kokema hurmostila, taisteluhulluus, nimetään hulluudeksi, eikä hyvien puolella olevan hahmon käytöstä selitellä sillä, että hän vain puolusti itseään. Kaikesta huolimatta sodalla ei mässäillä, vaikka aluksi voisi vaikuttaa siltä.

Kirjan ulottuvuudet vaihtelevat todellisuudesta fiktioon. Aina en meinannut pysyä perillä siitä, mikä kaikki oli todellisuutta ja mikä puolestaan fiktiota. Tarinassa on vahvasti läsnä taikuuden ja unenomaisuuden tuntua. Näin nykyajan ihmisen näkökulmasta erilaiset riitit, uhrimenot sekä enneunet ja -näyt kuuluvat tuntuvat melkeinpä yliluonnolliselta. Tapahtumia kuvaillaan hyvin uskottavasti, joten on selvää, että kirjailija on tehnyt taustatyönsä hyvin. Omaan makuuni teos oli paikoitellen hieman liian unelias ja mietiskelevä, mutta kaiken kaikkiaan hyvä lukukokemus.