J. S. Meresmaa: Mifongin kätkemä

Myllylahti, 2015, kovakantinen, 475 sivua


Hänessä reuhtoi kaksi mahtia, joista toinen pyrki ulos. Fewrynn äänähti kivusta. Leiliä pitelevä käsi alkoi vapista niin, että hän suoristi sen, jottei kallisarvoista rohtoa valuisi hukkaan. He olivat lähellä, hän tunsi sen, kynnyksellä, reunalla, mutta viimeinen askel oli ottamatta.
(s. 167)

Mifongin kätkemän kanssa minulla oli aluksi samanlaisia hankaluuksia kuin viime vuonna Mifongin mahtia lukiessa. Edellisen osan lukemisesta on kulunut niin pitkä aika, etten enää muistanut kunnolla, mihin viimeksi jäätiin. Onneksi Meresmaan tarinankerronta imaisee mukaansa, joten kovin pitkään en kärvistellyt alkukankeuden kanssa.

Dante Rondestani on onnistunut pelastamaan sisarensa Linnin mustalta mahdilta Ardisin tyttären Fewrynnin avulla. Merontesia vaivannut kirous on kadonnut, mutta kirouksen todelliset poistajat eivät saa teoistaan kunniaa ja kiitosta. Fewrynnillä omantunnon tuskia tekojensa tähden ja hän päättää korjata erään asian ottamatta ensin huomioon sitä, että tilanne voi suistua vielä pahemmiksi, kuten lopulta käy. Tytön kaksoisveli Ciaran joutuu pakenemaan, sillä vallananastajan joukot nostattavat kapinaa Merontesissä, eikä Ciaran ole enää turvassa. Pakomatkalle Ciaran saa seurakseen muutaman luotettavan henkilön hovista sekä äitinsä, joka hautoo ajatuksissaan aivan uudenalaista suuntaa elämälleen.

Täytyi ihan tarkistaa, mitä olen kirjoittanut Mifongin mahdista. Siinä saatiin vasta vilaus Fewrynnin maagisista kyvyistä, jotka hän on saanut mifonkisiteensä ansiosta. Tässä osassa Fewrynn vie kykynsä äärirajoille. On helppoa huumaantua kyvyistään, mutta suureen voimaan liittyy myös paljon vastuuta. Sen Fewrynn joutuu kokemaan kirjan aikana. Ciaranin paettua Merontesista hovijuonittelu jäi taaksepäin, kunnes pakoseurue ryhtyi itse juonittelemaan. Kuninkaalliseen kohteluun tottunut Ciaran joutuu tottumaan toisenlaiseen elämään kuin linnassa. Edellisessä osassa alkanut kauna siskoa kohtaan nousee entistä katkerammaksi.

Hahmoista ovat tallella kaikki vanhat tutut ja joukkoon on saatu yksi juonen kannalta merkittävä uusi hahmo. Mifongin mahdista kirjoittaessani mainitsin myös kaksosten Pyon-sisaren. Hänet mainitaan tämän kirjan aikana, mutta vielä toistaiseksi ei ole ollut mitään vihjeitä siitä, olisiko Pyonillakin suurempi rooli jossain vaiheessa. Kaipasin viimeksi Ardisia suurempaan osaan ja siihen toiveeseen on vastattu. Ardis on valmis ottamaan ohjat omiin käsiinsä ja toimimaan. Ehkä jopa yllätyin naisen päättäväisyydestä, mutta hienoa, että sarjan alussa hieman heittopussina ollut tyttö on vuosien aikana sisuuntunut vartuttuaan aikuiseksi. Mukana on tietysti myös Dante, joka on ajan kuluessa oppinut yhtä ja toista itsestään.

Mifonki-sarjan edetessä on tullut selväksi, ettei Meresmaa säästele hahmojaan. Myös Mifonkin kätkemässä hahmot joutuvat kohtaamaan vaikeita ja haastavia tilanteita. Osa pääsee helpommalla kuin toiset, jotka kohtaavat enemmän vaikeita hetkiä. Olen ajatellut, ettei sarjassa kuitenkaan loppujen lopuksi käy hirveän pahasti niille kaikista tärkeimmistä hahmoista. Tämän kirjan lukemisen jälkeen tuntui siltä, ettei kukaan ole turvassa. Toisaalta erään hahmon kohtaloa ei voi vielä tietää, ehkä hän selvisi tai sitten ei.

Luvut tuntuivat juuri sopivan pituisilta. Tarina pääsee kunkin hahmon osalta kehittymään kaiken aikaa, mutta samalla yhdestä tai useammasta tietystä hahmosta ei kerrota liian pitkää pätkää. Hahmoihin ei ehdi kyllästyä, kun heille on annettu melko tasapuolisesti aikaa olla esillä. Toisaalta jännittävissä kohdissa luvun loppuminen ja siten myös tietyn hahmon seuraamisen katkeaminen oli jopa ärsyttävää.

Mifonki-sarja
Mifongin perintö 2012
Mifongin aika 2013
Mifongin mahti 2014
Mifongin kätkemä 2015

J. S. Meresmaa: Mifongin mahti

Myllylahti, 2014, kovakantinen, sivumäärä 517


Fewrynn pidätti henkeä. Hän tiesi mitä oli tulossa. Näky, enne, mielenaistimus: etukäteen oli epävarmaa, mikä niistä se oli, mutta toiseen tilaan siirtymisen imu oli tunnistettavissa. Hän ei ollut varautunut kipuun, sillä ennen hän ei ollut toisten kipua aistinut. Fewrynn kavahti istumaan. Hän puristi kädellä vasenta kylkeään. Kasvot häilähtivät hänen mielessään, mutta ääni oli vaisu, väsymyksestä ja kivusta ohut. Se lausui hänen nimensä, ja Fewrynn ymmärsi, miksi tunsi kivun.
(s. 211)

Silloin kun Mifongin mahti ilmestyi syksyllä, ajattelin lukea sen mahdollisimman nopeasti. Kuitenkin unohdin koko kirjan aina siihen asti, kunnes näin sen kirjastossa. Täytyy tunnustaa, etten heti muistanut edellisen osan tapahtua ja olin hieman hukassa, että missä mentiin, mutta onneksi muisti palasi vähitellen.

Mifongin mahdissa edellisen osan tapahtumista on kulunut useampi vuosi. Myös kesken kirjan tapahtuu muutaman vuoden aikahyppy. Alussa Ardis elää pantterikansan laaksossa rauhaisaa elämää lastensa ja miehensä Connailin kanssa. Kun kaksoset Ciaran ja Fewrynn täyttävät kaksitoista vuotta, heidän elämänsä muuttuu kertaheitolla. Ciaran lähtee äitinsä synnyinseudulle kaukaiseen Merontesiin, sillä hänestä on määrä tulla kaupungin uusi kuningas. Merontesissa Ciaran saa huomata, ettei ole helppoa olla kuningas. Kaupunkia koittelee kirous ja hänen päänsä menoksi on juonittu salaliitto, jonka tarkoituksena on nostaa valtaistuimelle kansan valitsema kuningas. Fewrynn jää laaksoon harjoittelemaan magiansa hallitsemista, mutta helppo ei ole hänenkään osansa. Lapsesta asti vaivanneet painajaiset eivät jätä tyttöä rauhaan, ja lähipiiri pitää häntä yhä pikkutyttönä. Vahingossa tapahtunut Ardisin ajatustenluku se vasta aiheuttaakin hämmennystä.

Olin hämmentynyt aloittaessani kirjan lukemisen. Kahdesta aikaisemmasta osasta tutut hahmot olivat jääneet sivuhahmoiksi uuden sukupolven astuttua esiin. Tuntui kummalliselta lukea Ardisin lapsista, kun odotin jatkuvasti, että nainen itse olisi isommassa roolissa. Mitä pidemmälle kirja eteni, sitä paremmalta kirjailijan ratkaisu tuntui. Kaksosilla oli paljon annettavaa tarinan kannalta, ja ennen kaikkea heidän elämästään oli mielenkiintoista lukea. Fewrynnin ja Ciaranin asiat jäivät tässä osassa kiintoisaan kohtaan. Toisilleen hyvin läheiset kaksoset tavallaan kääntyivät toisiaan vastaan, mutta millaisiksi heidän välinsä muuttuvat tästä eteenpäin?

Uuden sukupolven myötä tarinan aikana esiteltiin luonnollisesti myös uusia sivuhahmoja vanhojen tuttujen lisäksi. Jäin pohtimaan Fewrynnin ja Ciaranin pikkusisaren Pyonin roolia seuraavassa kirjassa. Jos hänen sisarensa on mifonkien sukua ja veli kuningas, niin voisi olettaa, että hänellekin on varattuna jotain suurempaa kuin tavallisen kaduntallaajan osa. Sen saa selville sitten seuraavan osan ilmestyttyä. Edellisen osan katupoika Moharista oli tullut osa Ardisin perhettä, joten vaisto siitä, että hahmosta kuullaan vielä, osui oikeaan. Merontesin huilunsoittajasta, Bronnhildista, en voi sanoa pitäneeni, mutta toisaalta hahmon osuudet toivat vaihtelua tarinaan.

Kirjassa oli sopivasti juonenkäänteitä, jokaisen kiinnostusta varten vähän jotakin. Ciaranin osuudet tarjosivat jonkin verran hovijuonittelua, mutta myös kuvan siitä, kuinka yksin kuningaskin voi olla, vaikka ympärillä olisi jatkuvasti palvelijoita. Fewrynnin osuuksissa mifongit tulivat entistä tutummiksi, vaikka edelleen ajatuksissa pyörii niihin liittyviä kysymyksiä. Fewrynnin kyvyt magian saralla olivat mielenkiintoinen lisä, ja niiden kohdalla tuntui siltä, ettei kaikkea olla vielä koettu. Vaikuttaisi siltä, että hahmolla on rahkeita vielä enempäänkin.

Pidin kirjasta ja innolla jo odotan seuraavaa osaa, jonka pitäisi ilmestyä syksyllä. Kirjailija on onnistunut luomaan persoonallisen fantasiamaailman. Ehkäpä kuitenkin kaikkein parasta kirjoissa on se, ettei juonenkäänteitä pysty arvaamaan ennalta tai ainakin omalla kohdallani se on vaikeaa. Tämähän on tietysti vain hyvä asia, sillä näin yllätyksellisyys säilyy loppuun asti.

Mifonki-sarja
Mifongin perintö 2012
Mifongin aika 2013
Mifongin mahti 2014