Maite Carranza: Susiemon klaani

Alkuperäinen teos: El clan de la loba (2005)
Noitien taistelu 1. osa (La guerra de las brujas. Parte I)
Tammi, 2008, kovakantinen, 441 sivua
suomentanut Anu Partanen


Mitä O ennusti

Kerran saapuu valittu, joka polveutuu Omista.

Hänellä on tulta hiuksissaan,
siivet, ja suomuja ihossaan,
kurkustaan kuuluu ulvahdus
ja silmissään on kuolema.

Hän auringolla ratsastaa
ja kuuta kieputtaa.
(s. 5)

Susiemon klaanissa kiinnitin ensimmäiseksi huomioni kirjasarjan nimeen, Noitien taistelu. Minulle noituutta ja noitia tai velhoja käsittelevä kirja tarkoittaa Harry Potter -kirjoja. Sen takia olinkin kiinnostunut ottamaan selvää, minkälaisina noidat kuvataan Carranzan kirjassa ja millaisessa maailmassa he elävät.

14-vuotias Anaid on elänyt koko ikänsä pienessä Urtin kylässä Pyreneiden vuoriston tuntumassa. Eräänä yönä hänen äitinsä, häikäisevän kaunis Selene, katoaa jälkiä jättämättä. Hänet on todennäköisesti siepattu. Ennen tätä Anaidilla ei ollut aavistustakaan salaisuudesta, joka koskee hänen sukuaan. Äidin katoamisen myötä tytölle avautuu kokonaan uusi maailma. Selenen uskotaan olevan valittu, jonka tulosta on laadittu ennustuksia. Ainoastaan valittu voi lopettaa ikiaikaisen sodan kahden noitaheimon, Omar- ja Odish-noitien välillä. Tätinsä Criseldan ohjauksessa Anaid harjoittelee omien noitavoimiensa käyttöä pelastaakseen äitinsä. Tehtävä ei tule olemaan helppo, sillä matkan varrella Anaid saa huomata, ettei koskaan voi olla varma siitä, keneen voi luottaa ja keneen ei.

Susiemon klaanin lähtöasetelma on oikeastaan hyvin samanlainen kuin Luukaupungissa, jonka luin tammikuussa. Päähenkilö kuvittelee olevansa aivan tavallinen ihminen, mutta saa yhtäkkiä tietää, että hänellä onkin erikoisia kykyjä. Lisäksi kummassakin kirjassa äidit katoavat ja tytär päättää etsiä heidät. Valitettavasti vain Anaid ei yllä aivan samalle tasolle Claryn kanssa. Anaid on juuri sellainen hahmo, josta Luukaupunki -postauksessa kirjoitin, hän sopeutuu muutokseensa liian helpon oloisesti ja hänen tekonsa onnistuvat heti täydellisesti. Pidin kirjan tarinasta ja olisin halunnut pitää myös Anaidista, mutta taikuuteen sopeutumisen nopeus Anaidin kohdalla tuntui epäuskottavalta.

Kirjan sivuhahmot paikkasivat päähenkilön ärsyttävyyttä. Hyvien omarien puolella mielenkiintoa jaksoi ylläpitää tasan kaksi hahmoa. Eniten pidin Selenestä, joka onnistui huiputtamaan kaikkia nokkeluudellaan. Anaidin Criselda-täti oli hyvä esimerkki siitä, että homssuisen ja hajamielisen ulkokuoren sisällä voi piillä hyvinkin väkevä noita eli ulkokuori ei ratkaise kaikkea. Pahojen odishien puoli vaikutti sen sijaan mielenkiintoiselta, sillä nämä henkilöt jäivät jollain tavalla vielä varjoon ja sitä myötä hieman salamyhkäisiksi. Salaperäinen ulkomaalainen rouva Olav oli kiltti Anaidille, mutta rouva onkin odish! Millä asialla hän liikkuu tytön perässä? Tai odishien jonkinlainen valtiatar Kreivitär, jonka huhutaan olevan unkarilainen kreivitär. Hänestä ei vielä paljastettua kunnolla mitään, joten jännitys säilyy seuraavaan osaan.

Lukemisen aikana minulla oli vahva käsitys siitä, että tapahtumat sijoittuisivat Espanjaan. En oikein edes tiedä, mihin perustin mielikuvani, sillä paikoista ei saanut sen parempaa tietoa kuin että Anaid on asunut aina Urtissa Pyreneiden tuntumassa. Lukemisen jälkeen oli aivan pakko uteliaisuudesta tarkistaa, missä Urt sijaitsee. Ei suinkaan Espanjassa, vaan Ranskan puolella, mutta kylläkin melko lähellä Espanjan ja Ranskan välistä rajaa.

Susiemon klaani esitteli mielenkiintoisella tavalla noitien tapoja ja uskomuksia, jotka poikkesivat Potter -kirjojen taikuudesta. Tässä noituus oli yhdistetty naiseuteen ja tullessaan noidaksi tai ollessaan valmis käyttämään taikavoimiaan, tytöstä tuli samalla nainen. Noitien taistelun maailmassa tytön on käytävä läpi initiaatioriitti tullakseen oikeaksi noidaksi. Luonnollisesti riitistä on vielä selvittävä hengissä, mikä ei välttämättä olekaan aivan yksinkertaista. Ylipäätänsä noituus tuntui olevan kirjassa vain naisten asia, sillä suurin osa kirjassa mainituista hahmoista oli naisia.

Kirja sopi hyvin fantasian nälkään ja aion jatkaa trilogian parissa lukemalla sen loppuun asti. Loppujen lopuksi jälkimauksi jäi kuitenkin keskinkertaisuus. Tässä oli hyviä kohtia, mutta jotain olisi voitu tehdä myös toisella tavalla. Erityisesti pidin lukujen välissä olevista valittua koskevista ennustuksista ja tutkielmista.

Noitien taistelu -trilogia:
Susiemon klaani (El clan de la loba)
Jään valtakunta (El desierto de Hielo)
Odin kirous (La Maldición de Odi)

Milla Keränen: Sisilian ruusu

Gummerus, 2012, kovakantinen, sivumäärä 305


Kenties hän ei ollutkaan enkeli. Ehkä hän oli pudonnut Selenen vaunuista. Hän näytti niin elävältä. Kuu oli ilmestynyt esiin pilviverhon takaa ja valaisi himmeällä valollaan puutarhaa. Kenties Selene oli tullut etsimään pudottamaansa tai kenties jumalatar oli vain yhtä utelias kuin minä. En ollut koskaan nähnyt mitään hänen kaltaistaan.
(s. 50)

Olin etsimässä taas sopivaa luettavaa Lukuiloa kukkien keskellä -haasteeseen, johon muuten tuntuu olevan vaikea keksiä luettavaa. Haasteeseen sopivat sellaisetkin kirjat, joiden nimessä on sana kukka, mutta halusin nostaa rimaa hieman korkeammalle ja lukea ainoastaan niitä kirjoja, joiden nimessä todella on jonkin kukan nimi. Aluksi kuvittelin, että kukannimisiä kirjoja on vaikka kuinka paljon, mutta kun tarkemmin ajattelin, niin äkkiseltään ei mieleeni tullut ainuttakaan. Onneksi kirjastosta löytyi tämä Sisilian ruusu, joka on kirjailijan esikoisteos.

Kirja kertoo 1200-luvun Sisiliasta. Päähenkilö Rosalia elää vaurasta porvarillisperheen elämää. Perheen isä on keisarin virkamies ja äiti on kuollut. Vanhimpana tyttärenä Rosalian odotetaan avioituvan, jotta myös nuoremmat sisaret saavat osakseen hyvät naimakaupat. Sulhanen on jo valittu valmiiksi Rosalialle. Omasta tahdostaan hän on avioitumassa vanhemman miehen, Salvatoren kanssa. Rosalia ei välitä niinkään avioliitosta, hänelle Salvatore on ainoastaan mahdollisuus päästä pois Sisilian saarelta ja nähdä maailmaa.

Sisilialaiset odottavat hartaasti keisarin paluuta takaisin synnyinsaarelleen, jotta hän nostaisi saaren taas siihen loistoon, joka sille kuuluu. Keisarin joukoissa matkaa myös Salvatore, jonka paluuta Rosalia ei odota mitenkään innokkaasti. Avioituminen Salvatoren kanssa on vain askel kohti pikaista leskeksi jäämistä. Odottaessaan sulhastaan Rosalia pestautuu töihin luostarin yrttitarhaan. Siellä hän kohtaa salaperäisen vaaleahiuksisen muukalaisen, jota hän alkaa tavata salaa öisin.

Kaksi edellistä lukemaani kirjaa (Verenjanoa Dallasissa ja Petetty) ovat sisältäneet toimintaa ja juonenkäänteitä siinä määrin, että oli vaihteeksi mukavaa lukea kirjaa, jossa ei oikein kunnolla tapahdu mitään. Toisaalta jos en juuri aikaisemmin olisi lukenut yhtä toiminnantäytteisiä kirjoja, olisi tämän lukeminen ollut paljon pitkäveteisempää. Saarella siis odotetaan keisaria saapuvaksi, mutta häntä ei vain kuulu takaisin. Rosalia saa tarpeekseen lörpöttelystä ja seurustelusta muiden kanssa huvimajoissa. Hän näkee enkelin luostarin puutarhassa ja pestautuu sen takia töihin yrttimaalle, jotta saisi olla lähellä enkeliä. Tässä on oikeastaan koko kirjan juoni.

Vaikka juoni ei kovin kummoinen olekaan, niin kirjan kieli on sitäkin onnistuneempaa. Kuvailu on kaunista ja erityisesti maisemakuvauksesta pidin. Valitettavasti vain itse Sisilian kuvaus jäi vähäiseksi, vaikka maisemia muuten olikin hienosti kuvattu. Jos missään kohdassa ei olisi mainintaa Sisiliasta, voisi tämä sopia melkein mihin tahansa paikkaan Välimeren alueella. Erilaiset aistihavainnot on kuvailtu elävästi. Kun oikein uppouduin kirjan pariin, niin tuntui siltä, että voisin itsekin tuntea ruusupensaan tai yrttien tuoksun luostarin puutarhassa sekä kaupustelijoiden mausteet torilla.

Rosalian hahmo oli kaksijakoinen. Hän osoitti taitavansa juonittelun hankkimalla töitä yrttitarhasta, käyttämällä sisartaan alibinaan ja valmistamalla isälleen yrttijuomia (joihin oli lisätty oopiumia), jotta pääsisi livahtamaan öisille retkilleen puutarhaan. Lisäksi hänen ajattelutapansa tulevasta sulhasesta ainoastaan poispääsyn mahdollistajana ja toiveet pikaisesta leskeydestä saivat hänet vaikuttamaan ilkeältä ja ainoastaan omaa etuaan ajavalta hahmolta. Toisaalta hänessä oli inhimillisyyttä ja myötätuntoa, jotka saivat hänet näkymään positiivisemmassa valossa. Rosalia on todennäköisesti elänyt hyvin suojattua elämää, joten kokemattoman nuoren tytön naiivin palvova suhtautuminen enkeliin oli jopa huvittavaa. Päähenkilön ei missään nimessä aina tarvitse olla täydellinen pyhimys, joten Rosalian luonteen epämukavat puolet ovat hyvää vaihtelua monien muiden kirjojen päähenkilöhahmoihin verrattuna.

Itse enkeli oli aluksi suuri kysymysmerkki. Hahmo kuvattiin vaaleahiuksiseksi, hipiältään vaaleammaksi kuin normanniylimykset ja mystisen kauniiksi olennoksi. Tämän perusteella ajattelin aluksi, että suojattua elämää viettänyt Rosalia voisi olla niin naiivi, että hän pitää jotakuta hyvännäköistä vaaleaa ihmismiestä enkelinä. Kun puheet enkelistä jatkuivat kirjan myötä, oli pakko tottua siihen, että kyseessä on ilmeisesti oikea enkeli, joka on syystä tai toisesta pudonnut luostarin puutarhaan. Enkeli jäi etäiseksi hahmoksi. Hän ei puhunut melkein mitään ja hahmosta oli vaikea saada selvää, mikä hän on miehiään tai enkeleitään. Lukemisen aikana hämmästelin sitä, miksi enkeli näki puutarhan aivan eri tavalla kuin Rosalia. Epilogin jälkeen kertasin vielä prologin. Kumpikin sisältää vihjeitä siitä, että ne ovat eri ajasta kuin Rosalian aikainen Sisilia. Tuliko enkeli siis tulevaisuudesta Rosalian aikaan?

Takakannen perusteella odotin kunnon historiallista romanssia, joka yleensä vetoaa minuun. Sisilian ruususta on todettava, ettei se sisältänyt romanssia, mikä oli pieni pettymys. Lähinnä Rosalia oli ihastunut enkeliinsä, mutta enkelin tunteet Rosaliaa kohtaan jäivät täysin pimentoon. Kirjan luvut olivat sopivan lyhyet. En pidä yhtään siitä, jos luvut paisuvat liian pitkiksi. Nyt pystyi helposti lukemaan nopeasti luvun tai kaksi kerrallaan, tekemään välillä jotain muuta ja palaamaan taas kirjan pariin. Jälkimaku jäi positiivisen puolelle. Sopii kaunista kuvailua ja rauhallista menoa kaipaavalle lukijalle.