Metsä tarkoitti alun perin kaukaista reunaa tai rajaa. Se sijaitsi ihmisasutuksen lähellä, mutta oli ulkopuolista, tuntematonta seutua. Se oli outo valtakunta, jossa oli omat luonnonvoimien lait ja säännöt.
Ihmiset tiesivät, ettei metsä kuulunut heille. Metsän eläimet ja kasvit olivat alkuperäisiä asukkaita ja ihminen vain tulokas, mutta ihmisen oli saatava sieltä elantonsa säilyäkseen hengissä. Siksi uskottiin, että metsän rajan ylitykseen tarvittiin lupa.
(s. 10)
Kävin kesällä katsomassa Järven tarina -elokuvan. Lapsena seurasin Avaraa luontoa isovanhempien luona, mutta muuten en ole oikeastaan luonto-ohjelmia katsellut. Innostuin Järven tarinasta ja etsin siitä elokuvakäynnin jälkeen lisätietoa, jolloin selvisi, että samoilta tekijöiltä on aiemmin ilmestynyt elokuva Metsän tarina. Kirjastosta löysin kyseisen elokuvan ja sen seuraksi vielä elokuvan pohjalta tehdyn kirjan.
Metsän tarina johdattaa lukijan retkelle suomalaiseen metsään. Kirja on kertomus eräästä vanhasta metsästä ja siellä asuvista eläimistä. Metsän vaiheita seurataan vuodenaikojen kiertokulun mukaan. Tarina muotoutuu lapsuuden ikimuistoisten metsäkokemusten ympärille. Isä ja poika tekivät yhdessä retkiä metsään. Niiden aikana isä kertoi monenlaisia metsään ja sen asukkaisiin liittyviä asioita. Hän kertoi omista kokemuksistaan metsässä ja entisaikojen myyttisistä metsään liittyvistä uskomuksista. Nämä uskomukset ovat vahvasti läsnä tarinassa. Niin kuukkelilla, jota pidettiin sielunlintuna, pöllöllä, palokärjellä, karhulla ja monella muulla metsän asukkaalla, pyhinä pidettyjä puita ja paikkoja unohtamatta, on osansa uskomuksissa.
Metsän tarina on siitä poikkeava luontokirja, ettei se tuputa tietoa tai pyri opettamaan. Tietoa on ripoteltu tarinan sekaan, ja se tulee vähitellen vastaan kerronnan edetessä. Sisällöltään kirja on upea. Minulle olisi riittänyt pelkästään jo hienojen luontokuvien katseleminen, mutta tarinan kerronta soljuu mukavasti kuvien lomassa tuoden oman lisänsä. Välillä annetaan tilaa suuremmille, kokonaisen sivun tai aukeaman kokoisille kuville ilman tekstiä. Hannu Siitosen ja Mikkö Pölläsen kuvaamat kuvat muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden yhdessä Ville Suhosen kertoman tarinan kanssa. Sen parissa kelpaa viettää luku- ja katseluhetkiä.
Se oli aivan toisenlainen maailma. Maa tuntui erilaiselta, siellä tuoksui erilaiselta, kaikki äänet olivat outoja, joskus hiljaisuus humisi korvissa. Tummat, paksut puut hipoivat pilviä. Metsä oli täynnä syviä varjoja.
(s. 9)
