Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit

Alkuperäinen teos: Catching Fire (2009)
WSOY, 2010, pokkari, 412 sivua
suomentanut Helene Bützow


Olipa neljännesjuhlan suunnitellut kuka hyvänsä, hän on valmistautunut siihen, että Nälkäpeli jatkuu satoja vuosia. Presidentti ottaa kirjekuoren, jossa on isoin numeroin 75. Hän avaa kuoren läpän sormellaan ja vetää esiin pienen paperin. Hän lukee varmalla äänellä: "Muistutuksena kapinallisille siitä, että vahvimmatkaan heistä eivät voi kukistaa Capitolin valtaa, kolmannessa neljännesjuhlassa miespuolinen ja naispuolinen tribuutti arvotaan olemassa olevien voittajien joukosta."
(s. 187)

Minulla oli aluksi omat ennakkoluuloni Nälkäpeli -kirjoista. Ystävän neuvosta päätin antaa sarjan ensimmäiselle osalle mahdollisuuden. Onhan toki parempi lukea kirja itse kuin tuomita se huonoksi tai peräti omituiseksi ilman, että kunnolla tietää, mistä on kyse. Lopulta jäin suorastaan koukkuun, luin ensimmäisen osan nopeaan tahtiin. Olisin halunnut lainata tämän toisen osan heti ensimmäisen perään, mutta tämä on ollut ahkerasti lainassa, enkä viitsinyt varata kirjaa, joten sain sen käsiini vasta huhtikuun lopulla. Vihan liekkien ilmestymisestä suomeksi on kulunut jo muutama vuosi, mutta ilmeisesti kirja jaksaa vielä kiinnostaa. Sehän on tietysti sarjan kannalta hyvä, ettei kyseessä ollut mikään hetkellinen ilmiö.

Katniss Everdeen ja Peeta Mellark voittivat yhdessä 74. Nälkäpelin ja seuraavaksi heillä on edessään perinteinen voittajakiertue, joka vierailee jokaisella vyöhykkeellä ja niiden lisäksi myös Capitolissa. Ensimmäisessä osassa kaksikko näytteli rakastunutta paria, jotta toisen ei tarvitsisi kuolla, vaankahdella henkilöllä olisi mahdollisuus voittaa Nälkäpeli. Ennen voittajakiertuetta presidentti Snow tekee vierailun Katnissin luokse syyttäen tyttöä kapinan lietsomisesta. Samalla hän paljastaa saaneensa selville, ettei Katnissin ja Peetan välit olekaan niin romanttiset kuin kaksikko antoi ymmärtää.

Nälkäpelissä on seuraavaksi vuorossa 75. vuosi, joka on samalla juhlavuosi, sillä joka 25. vuosi järjestetään jollain tavalla tavallisesta Nälkäpelistä poikkeava peli. Neljännesjuhla tuo mukanaan vielä järkyttävämmän yllätyksen kuin presidentin vierailu, tällä kertaa areenalle astelevat tribuutit arvotaan voittajien keskuudesta!

Olen edelleen täysin lämmennyt Katnissin hahmolle, joka osaa ajatella itse ja pystyy huolehtimaan itsestään, mutta ei siitä huolimatta ole täydellinen. Hän sisupussi, jonka heikkona kohtana on sosiaalinen kanssakäyminen. Suorasukaisuutensa takia Katniss kasaa vaikeuksia itselleen, mutta kuitenkin hän onnistuu ainakin jollain tavalla selviämään niistä. Sen sijaan Peetaan olen edelleen pettynyt. Ensimmäisessä osassa Peeta ei tehnyt vielä suurta vaikutusta. Toivoin silloin, että hahmo onnistuisi yllättämään myöhemmin, mutta toistaiseksi mitään yllätystä ei ole tullut. Peeta on hyvin samanlainen kuin ensimmäisessä osassa ja lukiessa tuntui siltä, ettei hahmo ollut kehittynyt laisinkaan.

Päähenkilöiden lisäksi vanhat tutut Haymitch, Effie, Cinna ja muu stailauspoppoo ovat edelleen mukana. Heidän lisäkseen hahmokaartiin liittyy uusia mielenkiintoisia lisäyksiä. 75. Nälkäpelin osallistujat ovat kaikki voittajia, joten vastus on kova, mutta kilpailijoiden joukosta voi löytyä myös yllättäviä liittolaisia. Kiinnostavinta Vihan liekeissä oli kuitenkin presidentti Snown hahmon tavallaan laskeutuminen muiden joukkoon. Ensimmäisessä osassa hän oli vielä enemmänkin taustalla häilyvä paha hahmo, mutta tällä kertaa Snow on paljon konkreettisemmin mukana tarinassa. Esimerkiksi vierailu Katnissin luokse oli osoitus siitä, ettei pidä aliarvioida sitä, mihin kaikkeen Snow pystyy vaikuttamaan.

Ensimmäinen osa keskittyi peliin, mutta nyt painopiste siirtyy itse pelistä enemmän politiikan puolelle. Lisäksi taustalla kytee kapinan kipinä Capitolin ylivaltaa kohtaan. Kirjan alku on kuitenkin verkkainen. Alussa selitetään muutoksista, joita Katniss koki voittonsa myötä ja selvitetään tilannetta vyöhykkeellä 12. Voiton ansiosta Katniss pystyy vähän auttamaan muita ihmisiä, mutta muuten kaikki jatkuu entiseen tapaan. Vasta neljännesvuosijuhlan julistamisesta alkaa tapahtua kunnolla. Vihjailut salaperäisestä vyöhykkeestä 13 ja pienet kapinan merkit pitivät sopivasti mielenkiintoa yllä.

Nälkäpeli oli mielenkiintoinen aloitus sarjalle ja Vihan liekit jatkaa samalla tasolla. Olen lukenut muista blogeista ja kuullut lähipiiristä, että sarjan taso laskee loppua kohden, mutta ainakin toistaiseksi kirjailija on onnistunut pitämään langat hyvin käsissään ja Vihan liekkienkin sisältö oli koukuttavaa luettavaa. Kaiken lisäksi kirja loppuu jännittävään cliffhangeriin, mikä entisestään houkuttelee lukemaan viimeisenkin osan.

Nälkäpeli -trilogia
Nälkäpeli (The Hunger Games 2008)
Nälkäpeli - Vihan liekit (Catching Fire 2009)
Nälkäpeli - Matkijanärhi (Mockingjay 2010)