Anne Rice: Veren vangit

Alkuperäinen teos: Interview with the Vampire (1976)
Seven/Otava, 2009, pokkari, 414 sivua
suomentanut Hanna Tarkka


”Unohdin itseni täysin. Ja samalla oivalsin mitä tarkoittaa mahdollisuuksien avautuminen. Siitä lähtien ihmetykseni vain kasvoi. Kun hän puhui minulle ja sanoi mitä minusta voisi tulla, millaista hänen elämänsä oli ollut ja oli yhä, menneisyyteni hiipui kuin hiillos. Näin elämäni ikään kuin matkan päästä, se oli tyhjää, itsekästä, alituista pakoa pikku harmista toiseen, kauniita lupauksia Jumalalle, Pyhälle Neitsyelle ja rukouskirjojen pyhimyksille joista kellään ei ollut osaa tai arpaa minun ahtaan materialistisessa ja itsekkäässä elämäntavassani. Näin mitkä olivat todelliset jumalani… useimpien ihmisten jumalat. Ruoka, juoma ja sovinnaisuuden turva. Tuhkaa.”
(s. 22)

Veren vangit on roikkunut pitkään lukulistallani. Välillä olen jo ehtinyt unohtaa, että voisihan sen lukea jossain vaiheessa. Sain inspiraation lukemiseen Hämärän jälkeen -lukuhaasteesta, jota varten olen etsinyt lukemista.

Kirja alkaa nuoren reportterin ja Louis -nimisen vampyyrin kohtaamisesta. Louis kertoo reportterille oman elämäntarinansa aloittaen entisestä elämästään ihmisenä 1700-luvun Louisianassa. Hän oli perheensä vanhin poika ja plantaasinperijä. Veljensä kuoleman jälkeen Louis kohtasi vampyyri Lestatin, joka teki hänestä vampyyrin. Louis jää Lestatin seuraan, vaikka he ovatkin hyvin erilaisia. Lousin omaatuntoa vaivaa asia jos toinenkin, mutta Lestat on holtiton ja raakalaismainen tappaja, joka vielä kaiken lisäksi nauttii tekosistaan. Louis myös toivoo, että Lestat enemmän kokemusta omaavana vampyyrina voisi perehdyttää häntä elämään vampyyrina.

Kirja esittää vampyyrit perinteisessä valossa, enemmän kauhukirjallisuuden hahmoina. Veren vankien vampyyrit eivät kimaltele auringossa, kuten Twilightista tutut vampyyrit. He tappavat, juovat uhriensa verta ja muuttavat välillä jonkun ihmisen kaltaisekseen. Hahmojen välillä on mielenkiintoisia eroavaisuuksia. Louis on syvällinen pohdiskelija, jonka omatunto ei jätä rauhaan, vaan soimaa ihmisten tappamisen vuoksi. Lestat puolestaan on jopa häikäilemätön, ja hän ottaa kaiken irti vampyyrina olemisesta. Yksi osoitus häikäilemättömyydestä on se, kun hän muuttaa Claudia -nimisen pikkutytön vampyyriksi pitääkseen Louisin luonaan. Claudiasta tulee Lestatin ja Lousin tytär, mutta hänen tarinansa vasta traaginen onkin. Hän on jäänyt ikuisiksi ajoiksi pikkulapsen ruumiiseen, mutta mieleltään hän kehittyy aikuiseksi naiseksi.

Kirja on yllättävän syvällinen. Louisia vaivaavat kysymykset oikeasta ja väärästä. Hänen hahmonsa kautta pohditaan myös Jumalan ja paholaisen olemassaoloa sekä vampyyrin elämän tarkoitusta. Teksti on hyvin kuvailevaa, mikä oli välillä ehkä jopa hieman häiritsevää, vaikka muuten nautin runsaasta kuvailusta. Tarinassa on oikeastaan melkein koko ajan hieman pysähtynyt tunnelma. Tarina ikään kuin jämähtää paikoilleen. Alku on hyvin lupaava ja mielenkiintoinen, sen jälkeen tarina tasoittuu, kunnes tapahtuu enemmän asioita, taas tasoittuminen. Loppua kohti meno hieman kiihtyy ranskalaisen vampyyriyhteisön tultua mukaan kuvioihin.

Veren vangit on ilmestynyt jo 1970-luvulla. Voin hyvin kuvitella, että omana aikanaan teos on ollut poikkeuksellinen. Pystyn antamaan kirjalle arvostuksen, jonka se todellakin ansaitsee. Onhan tämä sentään yksi vampyyrikirjallisuuden klassikkoteoksista. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että kirja oli tylsyytensä takia pienoinen pettymys. Louis oli hyvin mielenkiintoinen hahmo, vampyyri, joka on säilyttänyt inhimillisyytensä. Hänen pitkien jaarittelujensa takia tarina kuitenkin junnasi paikoillaan.