Johanna Valkama: Itämeren Auri

Otava, 2016, kovakantinen, 444 sivua


Kun he ylittivät suon mustaa polkua pitkin, kylmä tuuli heilutti Aurin helmoja, puri hampaansa nilkkaan vihoissaan. Jos siinä oli Tapiolan vastaus, niin mitä se merkitsi hänen toiveelleen? Auri ei muistanut Oivan tai muiden metsämiesten milloinkaan tuoneen kotiin karhuntaljaa – vain hirvien, peurojen ja pienriistan. Vaan nyt ei hyvitelty pieniä jumalia. Jotain suurta oli tapahtumassa.
(s. 38)

Näin Johanna Valkaman Itämeren Aurista esittelyn kirjakerhon lehdessä, ja sen perusteella mielenkiinto heräsi. Vähän myöhemmin kirja tuli vastaan Mai Laakson blogissa. Sen jälkeen kun sain kirjan kirjastosta, olen lukenut sitä aina kuin vain mahdollista, ja vielä viihtynyt tarinan parissa. Kirja osoittautui oikein mukavaksi löydöksi näin syksyn alun piristykseksi.

Hämeen parantajien sukua oleva Auri on aina elänyt oman kylän, Suolammen, suojissa, eikä juuri ympärillä olevasta maailmasta tiedä. Isoäiti Tiera on kasvattanut tytön kuin lapsensa oman tyttärensä tuotua Aurin hänen luokseen. Aurin suurin haave on tulla parantajaksi Tieran tavoin. Kesän aikana isoäiti on antanut tytölle aikaa pohtia tulevaa. Parantajaksi ryhtyminen tarkoittaa vaimon roolista luopumista, sillä parantajan kohtalona on elää naimattomana. Auri on kuitenkin varma valinnastaan, mieluummin hän ryhtyy parantajaksi kuin vaimoksi. Sitten kohtalo puuttuu Aurin elämään. Hän löytää metsästä miehen, jota on karhu haavoittanut vakavasti.

Jää Aurin tehtäväksi parantaa komea muukalainen, Haakon nimeltään. Haakon mukanaan Auri pääsee talven ajaksi Hakoisten linnavuorelle, jonne hän on halunnut pidemmän aikaa. Linnavuorella Aurin on tarkoitus selvittää, mitä hän haluaa elämältään. Parantajaksi hän on aina tahtonut, mutta vähitellen Auri huomaa, että hänellä on tunteita Haakonia kohtaan. Aurin palattua kotiin isoäiti menehtyy, ja selviää, että Auri on luvattu Haakonille vaimoksi. Miehen matkassa hän päätyy Kaupangiin, jossa paljastuu totuus Haakonin taustasta. Haakon ei olekaan kauppias, vaan viikinki, pelkoa herättävä soturi.

Auri on hyvin sympaattinen nuori nainen, jonka tarinaan saattoi samaistua. Hahmossa ilmeni epävarmuutta, mutta myös rohkeutta tosipaikan tullen. Auri uskaltaa sanoa vastaan viikinkisotureillekin ja helposti toimeen tarttuvana naisena päättää omista asioistaan. Parantajan toimessa saadusta kokemuksesta on monesti hyötyä, sillä parantaja otetaan tervetulleena vastaan, vaikka parantajana Auri myös jää vähän yhteisön ulkopuolelle. Komea viikinkisoturi Haakon saa tuntea Aurin kipakan puolen, kun totuus selviää.

Eletään myöhäisrautakautta, tarinaan kuuluu oleellisesti suomalainen ja skandinaavinen mytologia. Päädyttyään viikinkien luokse Auri tutustuu Gudruniin, jonka avulla skandinaaviset uskomukset tulevat tutuiksi. Kirjassa esitellään paljon kasveja ja kasvien käyttöä lääkintätarkoituksessa. Kasvien lisäksi parantamiseen käytettiin loitsuja ja lauluja, joiden uskottiin auttavan. Mielestäni näistä asioista kerrottiin tarinan lomassa uskottavasti ja samalla mielenkiintoisesti. Myös erilaiset kansanperinteet tulevat tutuiksi. Esimerkiksi karhu oli tärkeä eläin, johon liittyi monia uskomuksia. Karhulla on osansa Aurin ja Haakonin kohtalossa, sillä molemmat ovat karhun valittuina syyspäiväntasauksen juhlassa. Karhuun liittyvistä uskomuksista sain pientä esimakua Metsän tarinasta.

Tarinaan mahtuu romantiikkaa ja seikkailuja Itämeren alueella. Tarina vei mennessään heti alusta alkaen, enkä olisi millään malttanut laskea kirjaa välillä käsistäni. Aurin seikkailuista tuli yksi suosikkisarjoistani mieleen, nimittäin Johanne Hildebrandtin Valhallan tarinoita. Hildebrandtin sarja sijoittuu varhaisempaan aikaan, mutta yhteistä kirjoille on ainakin mytologia, uskomukset ja kasvit. Itämeren Auri on aloitusosa kirjasarjalle. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatko-osia.