Viisas Elämä Oy, 2016, pehmeäkantinen, 128 sivua
suomentanut Leena Rantanen
– Herra Luonnonlapsi, huomaan että puhutte parempaa ranskaa kuin huronilta voisi odottaa, sanoi vakava kruununvouti.
– Muuan ranskalainen, jonka otimme Huroniaan kun olin aivan nuori ja jonka kanssa ystävystyin likeisesti, opetti minulle kieltään; opin hyvin nopeasti kaiken minkä tahdon oppia. Tultuani Plymouthiin tapasin ranskalaisen pakolaisen, niitä joita nimitätte hugenoteiksi, vaikken tiedä miksi, ja hänen ansiostaan edistyin teidän kielessänne ja heti kun saatoin ilmaista itseäni ymmärrettävästi, tulin katsomaan maatanne, sillä pidän ranskalaisista aika tavalla, kunhan eivät kysy liikaa kysymyksiään.
(s. 13)
Mietin, mitä voisin vielä lukea Läpi historian -lukuhaastetta varten. Mieleen tuli Voltaire, jolta olen aikaisemmin lukenut teoksen nimeltä Candide. Päädyin Luonnonlapseen oikeastaan sillä perusteella, että se sattui löytymään lähikirjastosta. Kirjan lukemisen myötä pääsin tavoitteeseeni Läpi historian -lukuhaasteessa.
Luonnonlapseksi nimitetty huroni jäi eräässä taistelussa englantilaisten vangiksi, jolloin hänelle tarjottiin mahdollisuutta lähteä Kanadasta englantilaisten mukaan. Luonnonlapsi halusi nähdä maailmaa, joten hän suostui ehdotukseen. Hän päätyi lopulta englantilaisten kauppiaiden mukana Ranskan Bretagneen. Siellä hän herätti paikallisen luostarin priorin ja tämän sisaren huomion. Luonnonlapsi kutsuttiin priorin taloon, jonne kerääntyy illalliselle paikkakunnan merkkihenkilöitä. Yllättäen käy ilmi, että Luonnonlapsi on itse asiassa sukua priorille ja tämän sisarelle.
Priori sisarensa kanssa tarjoutuu ottamaan Luonnonlapsen asumaan luokseen, sillä ovathan he sukulaisia. Saman tien he ryhtyvät suunnittelemaan huronin kouluttamista sivistyneille tavoille. Aivan ensiksi Luonnonlapsi täytyy kastaa. Priorille on suuri järkytys kuulla, ettei Luonnonlapsi ole koskaan lukenut Raamattua, mutta sen sijaan hän tuntee Shakespearen näytelmät. Luonnonlapsi suhtautuu itse nuivasti kasteeseen. Hänen mielestään englantilaiset olivat viisaampia, kun antoivat ihmisen elää niin kuin hän haluaa. Kaunis neiti de Saint-Yves ryhtyy opettamaan Luonnonlasta sivistyneille tavoille ja saa tämän pään käännettyä useammassakin asiassa.
Luonnonlapsi tarkkailee ulkopuolisin silmin eurooppalaisia tapoja ja käytäntöjä. Kirjan alussa hän on muiden silmissä jalo villi, joka herättää ihmetystä eksotiikkansa vuoksi, ja jota myös täytyy opastaa sivistyneille tavoille. Tarinan aikana Luonnonlapsi kohtaa moneen kertaan kulttuurien välisiä eroja, jotka hämmästyttävät häntä. Esimerkiksi hänen kulttuurissaan rakkaus neiti de Saint-Yvesiä kohtaan ei tarvitse kirkon siunausta. Bretagnessa toiset kauhistelevat Luonnonlasta, koska hän melkein häpäisi neidin. Myöhemmin Luonnonlapsi joutuu kohtaamaan valtaa pitävien suvaitsemattomuuden. Hän ei myöskään käsitä ahneutta ja mielivaltaa, jotka hallitsevat päättävissä asemissa olevien henkilöiden tekoja.
Muistelin, että Candide olisi kerronnaltaan hyvin suoraviivainen, ja Luonnonlapsi jatkaa sen kanssa samalla linjalla. Oli surkuhupaisaa huomata, kuinka muut hahmot pitivät Luonnonlasta sivistymättömänä. Tarinan edetessä käy hyvin ilmi, että oikeasti Luonnonlapsi on sielultaan paljon sivistyneempi kuin vaikkapa Versaillesin korkea-arvoiset henkilöt. Sivistyttyään hän ei lankea ahneuteen, vaan säilyttää hyvät ominaisuutensa. Kirjassa käsitellään Luonnonlapsen kohtaamien tapahtumien myötä osuvasti Voltairen aikakauden ongelmia, kuten korruptiota, joka ei ole hävinnyt ajan kuluessa minnekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti