Nemo, 2011, pokkari, 515 sivua
suomentanut Aino Konkka
Oli minun vuoroni katsoa häntä tarkasti nähdäkseni, vitsailiko hän. Ei. Elisa säteili tarinan kerrottuaan, aivan kuin se olisi inspiroinut häntä itseäänkin elämään elämäänsä täysillä. Kiitin häntä siitä, että hän oli kertonut minulle Birkinin tiestä ja mietin, mihin ihmeeseen olin ryhtynyt. Tämä oli kaukana investointipankkimaailmasta, ja minulla oli paljon opittavaa.
(s. 103)
Lauren Weisbergerin VIP-ihmisiä on entuudestaan tuttu kirja. Edellisestä lukukerrasta on tosin vierähtänyt aikaa jo muutama vuosi. Kaipasin kevyttä hömppää luettavaksi, joten siihen tarkoitukseen kirja oli oivallinen valinta.
Bette on nuori nainen, joka kyllästyy työhönsä investointipankissa. Hän päättää ottaa lopputilin. Hyvin tunnettua kolumnia kirjoittavan enonsa kontaktien avulla Bette saa uuden työpaikan PR-toimistosta. Uuden työnsä puolesta Betten täytyy tietää kaikki tietämisen arvoiset henkilöt, näyttäytyä yökerhoissa sekä järjestää hienoja juhlia. Viihdemaailma näyttää hohdokkaalta tylsähkön pankkialan jälkeen, mutta ennen pitkää Bette joutuu kohtaamaan työnsä varjopuolet, joihin kuuluu muun muassa paparazzikuviin päätyminen ja yksityiselämän riepottelu juorupalstalla. Palstan kirjoittaja tuntuu suorastaan väijyvän Betteä, jolla ei ole aavistustakaan siitä, kuka haluaa levittää hänestä perättömiä tietoja.
Tarinan maailma on melko pinnallinen. Työskentely PR-toimistosta tarkoittaa jatkuvaa juhlimista ja oikeissa tilaisuuksissa eli noteeraamisen arvoisissa tapahtumissa näyttäytymistä. Työnsä puolesta Bette tapaa myös useita merkittäviä henkilöitä, joista ainakin osa on aikamoisia bilettäjiä. Pinnallisuuden lisäksi kirjalla on myös vakavasti otettavampi puoli. Oman itsensä etsiminen ja ystävyys ovat vahvasti läsnä tarinan aikana. Bette saa huomata, ettei viihdemaailma ole pelkkää glamouria. On hyvä muistaa myös ystäviä, vaikka kuinka olisi kiire arjessa. Eikä romantiikkaa sovi unohtaa. Sitä on luvassa, vaikkei aivan niin paljon, kuin chick-lit-kirjalta voisi odottaa.
Betten hahmo muistuttaa Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjan Andreaa. Kumpikin päätyy itselleen aivan vieraalle alalle kiireiseen työhön, jonka seurauksena oma lähipiiri jää unohduksiin, kunnes tapahtuu jotain havahduttavaa. Bette oli aika neutraali hahmo, jonka tekemiset eivät herättäneet suuria tunteita. Sen sijaan pari muuta hahmoa aiheuttivat silmien pyörittelyä. Jokaiseen bilepaikkaan ilmestyvä Abby tuntui hyvin liioitellulta ja ärsyttävältä. Betten ”poikaystävä” Philip Weston oli melkeinpä koominen hahmo. Jostain syystä miehen jatkuva kultsi -sanan hokeminen ärsytti. Onneksi näiden vastapainona oli ihan järkevältä vaikuttavia hahmoja, kuten Betten hyvä ystävä Penelope ja portsarina työskentelevä Sammy.
VIP-ihmisiä on viihdyttävää hömppää. Chick-lit-kirjaksi tämä ja samalla sanoen muut Weisbergerin teokset ovat jopa aika pitkä, mutta tarina on nopealukuinen. Juonenkäänteet eivät mielestäni aina olleet ihan uskottavia, mutta kirjan tarina pysyi siitä huolimatta hyvin koossa, eikä muuttunut liian epäuskottavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti