Atena, 2014, pehmeäkantinen, 304 sivua
Pidän vaatteista, mutta niihin pätee sama kuin vaikka suklaaseen: tietyn pisteen jälkeen yksi lisää ei todellakaan lisää hyvää oloa, vaan päinvastoin saa olon kurjemmaksi. Vaikka se olisi aivan yhtä laadukas ja hyvä kuin ensimmäinen. Kun yksi kaunis, hyvin istuva mekko tekee pukeutumisen – ja elämän – helpoksi ja hauskaksi, sata mekkoa tekee pukeutumisen hankalaksi.
(s. 9-10)
Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi on keikkunut lukulistallani pidemmän aikaa. Olen perustellut sen lukematta jättämistä sillä, etten muutenkaan osta paljon vaatteita ja jos ostan, vaatteet tulevat tarpeeseen. Todellisuudessa aina voi tehdä tiedostavampia ja eettisesti fiksumpia hankintoja. Koin Saramäen kirjan erityisen puhuttelevaksi tähän aikaan vuodesta pikkujoulukauden ja joulun lähestyessä. Ensin tekisi mieli ostaa nätti biletoppi pikkujouluihin ja myöhemmin jotain kivaa päälle pantavaa joulua varten. Omasta vaatekaapista todennäköisesti löytyy kumpaankin tilaisuuteen jotain sopivaa.
Hyvän mielen vaatekaappi on jaettu kahteen osaan. Niistä ensimmäinen on nimeltään pahan mielen vaatekaappi. Kuten nimi jo paljastaa, osassa perehdytään vaateteollisuuden ongelmiin. Vaatteiden alkuperää ei aina tule ajatelleeksi, joten lähtökohdat voivat hätkähdyttää. Vaatteiden valmistus tapahtuu suurimmaksi osaksi halpatuotantomaissa, joissa tehtaiden toimintatavat ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Jätevedet kaadetaan turhia miettimättä vesistöihin, eikä työntekijän asema ole yhtään sen parempi kuin ympäristön. Tärkeintä on saada vaatteet valmiiksi mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman edullisesti, mikä tarkoittaa esimerkiksi palkkatasoa, joka ei kunnolla riitä elämiseen.
Toisessa osassa otetaan askelia kohti hyvän mielen vaatekaappia. Siinä auttaa Saramäen kymmenen vinkkiä. Liikkeelle lähdetään aivan perusasioista eli omien mieltymysten, tyylin ja vaatetarpeiden kartoittamisesta. Niiden jälkeen on hyvä selvittää, mitä kaikkea omassa vaatekaapissa on jo valmiiksi entuudestaan, ja millainen budjetti on käytettävissä. Seuraava askel on vähentää turhuudet pois kaapista ja hankkia niiden tilalle tarvitsemansa vaatteet. Erittäin tärkeää on tunnistaa laatu, jottei haksahda hankkimaan pian pesussa kulahtavaa vaatetta. Huomionarvoista on myös pitää huolta vaatteistaan. On hyvin helppoa ostaa uusi vaate vanhan nuhjaantuneen tilalle, mutta alkuperäistä vaatetta voisi käsitellä oikein, jolloin sitä ei tarvitsisi korvata uudella.
Ihanteellista olisi ostaa laadukkaita vaatteita, jotka kestävät käytössä pitkään sen sijaan, että ostaisi nopeasti kuluvia halpisvaatteita. Mistä laadun voi tunnistaa? Ilahduttavasti Saramäki käsittelee vaatteiden laatuun liittyviä asioita perusteellisesti. Hän antaa vinkkejä seikoista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun pohtii vaatteen laadukkuutta. Jos kankaassa on nukkaa jo kaupassa, on sitä kotona käytön jälkeen todennäköisesti vielä enemmän. Langanpätkät kielivät huolimattomasta viimeistelystä ja samalla siitä, että työvaiheet on yritetty hoitaa pois alta mahdollisimman pikaiseen tahtiin. Ylipitkät ompeleet nopeuttavat vaatteen valmistumista, mutta heikentävät laatua. Vaatteen materiaali vaikuttaa laatuun oleellisesti. Tavallisen kaduntallaajan voi olla hankala löytää tietoa eri materiaaleista, mutta Saramäki kertoo niistäkin ja antaa samalla vinkkejä mahdollisimman hyvän materiaalin valitsemiseen.
Hyvän mielen vaatekaappi on kiinnostavasti kirjoitettu tietokirja, jonka söpö ulkoasu houkuttelee tarttumaan kirjaan. Teksti on rupattelevaa, ja mukana on paljon kirjailijan omia kokemuksia esimerkkeinä. Erityisesti pidin asetelmasta, että ensin käsitellään negatiivisia asioita ja vaateteollisuuden ongelmakohtia (pahan mielen vaatekaappi) ja niistä siirrytään positiivisempaan suuntaan eli kohti hyvän mielen vaatekaappia. Kirja päättyy positiivisessa ja toiveikkaassa hengessä, kuinka hyvän mielen vaatekaapin voi koota. Saramäki ei syyllistä lukijaa huonoista valinnoista, vaan kannustaa ottamaan askelia uuteen suuntaan. Ainoa häiritsevä asia oli asiatekstin katkeaminen välillä niin, että lause jatkuu vasta parin sivun päästä, kun välissä on jotain muuta. Näitä asiatekstin katkaisevia tekstipätkiä voisi kutsua vaikka tietoiskuiksi. Esimerkiksi alkuosiossa on sellainen, otsikolla anonyymit vaatehullut, joka kertoo siitä, kuinka Saramäki suhtautuu vaatteisiin. Tekstipätkät olisi voinut sijoittaa niin, että asiatekstissä päästään lauseen loppuun asti, ettei tarvitse hypätä parin sivun päähän lukemaan sitä loppuun.
Hyvän mielen vaatekaappi herätti paljon ajatuksia ja lisäsi tietouttani vaateteollisuudesta. Ei ole mukava lukea ikävistä asioista, kuten työntekijöiden huonoista oloista ja piittaamattomasta asenteesta ympäristöä kohtaan. Yksittäinen ihminen on pieni tekijä, kun vastassa ovat kaukaisissa maissa sijaitsevat tehtaat ja monikansalliset yritykset. Vaateteollisuuden ongelmien ratkaisemiseksi ei valitettavasti yksi kirja riitä. Haluan silti uskoa, että omilla valinnoilla on merkitystä. Kenties vaatealan yrityksetkin heräävät ja tekevät entistä eettisempiä ja ekologisempia valintoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti